Akavan ja sen jäsenjärjestöjen välinen työnjako
Akava toimii työmarkkinapoliittisena vaikuttajana ja edunvalvojana sekä neuvotteluosapuolena. Akavan tehtävänä on valvoa ja edistää akavalaisten asemaa työelämässä ja laajemmin koko yhteiskunnassa. Akavan tavoitteena on parantaa akavalaisten työelämän ehtoja, työllisyyttä ja tasa-arvoa.Akava on osapuolena tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa ja muissa keskitetyissä työmarkkinasopimuksissa. Niiden pohjalta neuvotellaan ja sovitaan Akavan jäseniä koskevat palkkaratkaisut ja palvelussuhteen ehdot.
Akavalla on kaksi neuvottelujärjestöä, jotka hoitavat sektoreittain neuvottelutoiminnan. Julkisella sektorilla akavalaisten työ- ja virkaehtosopimuksista neuvottelee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja yksityisellä sektorilla Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. Sopimuksista neuvottelevat myös jäsenliitot. Akava on läheisessä yhteistyössä Tekniikka ja Terveys KTN -neuvottelujärjestön kanssa.
Akava osallistuu lainsäädännön kehittämiseen, erityisesti työelämää koskevan lainsäädännön kehittämiseen. Akava on myös aktiivinen yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Viestinnässään Akava välittää tietoa työelämästä, toiminnastaan ja jäsenliittojensa toiminnasta sekä erilaisista hankkeista ja ajankohtaisista asioista, jotka koskevat korkeasti koulutettuja työelmässä.
Akavan jäsenliitoilla on edustus Akavan toimielimissä. Tätä kautta eri ammatti- ja koulutusalojen erityiskysymykset ja sektoreiden näkemykset välittyvät Akavan ja sen neuvottelijoiden käyttöön.
Jäsenliitot hoitavat yksittäisen jäsenen palvelun
Akavan jäsenliitot hoitavat henkilöjäsenten jäsenyyteen ja neuvontaan liittyvät asiat, kuten palkka- ja sopimusneuvonnan, joka koskee yksittäisen henkilön työsuhdetta. Lisäksi tarjoavat ammatillista edunvalvontaa oman jäsenkenttänsä mukaisesti sekä osallistuvat alan lainsäädännön ja työehtojen kehittämiseen. Jäsenliitot hoitavat henkilöjäseniään koskevan jäsenrekisterin.Ansiosidonnaisen työttömyysturvan hoitamiseksi Akavan jäsenliitoissa on työttömyyskassa tai ne kuuluvat työttömyyskassaan, jonka kautta yksittäinen palkansaajajäsen saa työttömyyskorvauksen, mikäli hän on liittynyt myös työttömyyskassaan. Akavan jäsenliittoon voi kuulua myös liittymättä työttömyyskassaan.
Jäsenliitot ovat oman ammattialansa asiantuntijoita. Monet Akavan jäsenliitot tarjoavat koulutusta, joka on räätälöity jäsenkunnan tarpeisiin. Akavan jäsenliitot tarjoavat jäsenetuja henkilöjäsenillleen. Ne tiedottavat omasta toiminnastaan ja työelämän kehityksestä sekä alansa ajankohtaisista asioista. Ne välittävät myös tietoa Akavan toiminnasta.
Akavalaisten liittojen henkilöjäsenet ovat Akavan ja sen jäsenliittojen tekemien sopimusten piiriissä. JUKO, YTN tai Akavan jäsenliitot neuvottelevat ja solmivat toimialakohtaisia työehtosopimuksia Akavan tekemien kokonaisratkaisujen pohjalta. JUKO ja YTN vastaavat myös akavalaisesta luottamusmiesjärjestelmästä.

Toimintaa kaikilla tasoilla
Valtakunnallisen edunvalvonnan lisäksi Akavan toimintaan kuuluu aluetoiminta ja kansainvälinen edunvalvonta. Alueellisella tasolla yhteiskunnallisesta edunvalvonnasta vastaavat Akavan aluetoimikunnat. Lisäksi Ahvenanmaalla toimii Akava-Åland r.f. itsenäisenä järjestönä.Keskusjärjestöroolissaan Akava tukee jäsenjärjestöjään erilaisilla palveluilla, kuten tutkimustoiminnalla ja koulutuksella, joka liittyy esimerkiksi edunvalvontaan tai järjestötoimintaan. Lisäksi Akava koordinoi ja kehittää jäsenjärjestöjen välistä yhteistyötä.











