Avointa ja reilua kauppapolitiikkaa

Peruslähtökohtana tulee olla avoin, ei-protektionistinen ja reilu kaupankäynti, joka perustuu monenkeskiseen järjestelmään. Kaupankäynti on keskeinen väline hyvinvoinnin lähteenä.


Kaupankäyntiä on vapautettava edelleen muun muassa korkean tason osaamisen aloilla helpottamalla kauppamenettelyjä. Lisäksi on leikattava erilaiset tuotanto- ja vientituet.


Reilun kaupankäynnin järjestelmiä tulee edistää ja ILO:n normit tulee saada niihin paremmin mukaan. Sekä WTO:n että EU:n sääntöjen tulee mahdollistaa reilun kaupan kriteerien käyttäminen esimerkiksi julkisissa hankinnoissa.

 

Perusoikeudet ja kestävän kehityksen luvut on saatava sitovasti mukaan kauppa- ja investointisopimuksiin. Lisäksi on vahvistettava näiden sopimusten seurantaa ja toimeenpanon valvontaa.


EU:n GSP-tullietuusjärjestelmän päätöksenteko saatava avoimemmaksi, ILO:lle annettava vahvempi rooli sopimusten arvioinneissa ja ay-järjestöille pitää antaa valitusmahdollisuus vaatimusten rikkomisesta. Tähän järjestelmään liittyviä ihmisoikeussopimuksia on valvottava kunnolla, jotta maat edistyvät todellisuudessa.


Julkiset palvelut voivat olla mukana WTO-sopimuksissa, jos kyetään osoittamaan, että tästä on saatavissa hyötyjä ja että näille palveluille ei synny merkittäviä haittoja. EU:n palvelujen määritelmään liittyvää vastikkeellisuuden käsitettä tulisi soveltaa myös WTO-sopimuksiin. Tällöin lähinnä liiketoimintapohjaiset vastikkeelliset palvelut kuuluisivat niihin, mutta vastikkeettomat eivät.


Vastikkeellisuuden EU-määritelmä

Jotta tietty palvelu katsottaisiin sisämarkkinasääntöjen (palveluiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus) mukaiseksi taloudelliseksi toiminnaksi, on ensisijaista, että kyse on palvelusta, jota tarjotaan korvausta vastaan. Merkitystä ei ole sillä, kuka tai mikä taho vastikkeen maksaa: julkisen vallan vastikkeeton sosiaali-, terveys-, kulttuuri-, koulutus- ja lainkäyttötehtävien täyttäminen ei ole taloudellista, eikä täten EU:n tarkoittamaa palvelua. EU-tuomioistuimen päätösten mukaan vastikkeettomiksi luetaan myös ne palvelut, joista perittävä vastike alittaa palvelun tuotantokustannukset merkittävällä tavalla. Esimerkiksi pelkkä lukukausi- tai potilasmaksu ei tee palvelusta vastikkeellista, jollei se ole kustannuksiin nähden huomattava.