Kulttuuripalvelut kuuluvat kaikille
- Kulttuuripalvelut ovat peruspalveluita, joiden tasavertaista saatavuutta ja jatkuvuutta tulee parantaa.
- Kulttuuripalveluiden on oltava pääosin julkisen sektorin vastuulla.
- Kulttuuripalvelujen tarjonnan lähtökohtana tulee olla alueelliset tarpeet, vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet.
Kunta- ja palvelurakenneuudistus ohjaa opetus- ja kulttuuripalveluiden rakenteiden ja järjestämistapojen uudistamista. Yhteistyötä tekevät kunnat määrittelevät yhdessä halutun palvelutarjonnan, yhteistyön organisoinnin ja palvelujen tuotantotavat sekä mitkä palvelut tarjotaan kuntarajat ylittäen. Julkiset palvelut ovat tarpeen ennen kaikkea sellaisissa toiminnoissa, joihin ei synny palveluja markkinalähtöisesti.
Hyvinvoinnin perusta julkisissa palveluissa
Julkisissa palveluissa eri sektorien välinen yhteistyö on merkittävää luovuuden ja innovatiivisuuden puitteiden rakentamisessa. Erityisen keskeisessä asemassa ovat koulut ja sosiaali- ja terveyspalvelut, sillä koulut ja päiväkodit luovat perustaa kansalaisen menestykselle ja työelämälle. Suomen mallin erityispiirteenä on, että nämä palvelut ovat maksuttomia tai vahvasti tuettuja. Siten ne ovat kaikkien ulottuvilla. Vapaa-ajan palvelut jäävät usein helposti huomiotta julkisista palveluista puhuttaessa. Kansalaisten elämänlaadulle tärkeitä palveluita ovat myös kirjastot, museot, taidelaitokset, liikuntatilat ja yhdistystoiminta koko vapaa-aikasektorilla. Kuntaorganisaatio toimii erityisesti koordinoijana ja kehittäjänä.Kulttuuripolitiikka on siirtynyt alueiden kehittämisen yhteydessä yhä enemmän elinkeino- ja yrittäjyysperustaiseen kehittämispolitiikkaan. Alueen kulttuuripääomalla on merkittävä vaikutus suomalaisten kaupunkien ja maaseutukuntien imagoon ja vetovoimaan.
Kulttuuritarjonnalla voidaan houkutella osaavaa työvoimaa alueelle. Muuttopäätöksissä alueen kulttuuripääoman vetovoima liittyy erityisesti elämänlaadun kohentamiseen.
Merkittävä osa kulttuurialojen toiminnasta on immateriaalista palvelutuotantoa. Ainutkertainen kulttuurielämys on kestävä vaihtoehto kulutukselle.











