Ajankohtaista lausunnoista ja kannanotoista
SAK, STTK ja Akava kannattavat sitä, että Suomi ratifioi ILOn kotityötä koskevan yleissopimuksen (nro 189) ja suosituksen (nro 201). Yhteisessä lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriölle järjestöt kiinnittävät huomiota käsitteeseen ihmisarvoinen työ sekä ehdottavat että ennen sopimuksen ratifiointia selvitetään kolmikantaisesti, millaista sopimuksen piiriin kuuluvaa työtä tehdään Suomessa ja miten sopimus suhteutuu kansallisen lainsäädännön tulkintoihin. Selvitystyön tulisi kattaa kolmansista maista tulevien työntekijöiden tilanne.
Akava on antanut lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriölle koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta. Akava korostaa koulutuksen laadun parantamista, joka edellyttää kokonaisvaltaista kehittämistä. Suomi ei voi pärjätä kansainvälisessä kilpailussa korkeasti koulutettujen osaajien määrällä, vaan nimenomaan osaamisella.










