Akavan lausunto Sosiaali- ja terveysministeriölle YK:n Euroopan talouskomission UNECEn ikääntymisstrategian kansallisesta toimeenpanosta

2.11.2011/Jarmo Pätäri
Dnro 101/62/2011

Lausuntopyyntönne 5.10.2011/Dnro STM/3474/2011   

Ikääntymisstrategian kansallinen toimeenpano (UNECEn kysely)


Pyydettynä lausuntona Akava toteaa seuraavaa:

Asiassa on kyse varsin laajamittaisesta ja monitahoisesta yhteiskunnallisesta asiasta. Akava on tarkastellut niitä STM:n luonnoksen kohtia, jotka ministeriö on alustavasti ohjannut Akavan lausuttaviksi.

Sitoumuksen 1 osalta Akavalla ei ole tekstiin huomautettavaa.

Sitoumuksen 2 osalta ikäihmisten osallistumisesta yhteiskuntaan mm. työmarkkinoilla ollen, on Akavan käsityksen mukaan viime aikoina yritetty tehdä paljon muutakin, kuin edistää asiaa mediassa. Työurakeskustelu, jota on kahden - kolmen edellisen vuoden aikana erilaisissa työryhmissä käyty, on tähdännyt nimenomaan ikäihmisten pitämiseen mukana työelämässä entistä pidempään.

Lisäksi esim. eläkepuolella on vähennetty työnantajan riskiä joutua maksamaan työntekijän työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia, jotka saattavat realisoitua nimenomaan vanhemman työntekijän kohdalla.

Sitoumuksen 5 osalta Akava toteaa, että tietääksemme missään ei olla sovittu ns. työttömyysputken poistamisesta, kuten luonnoksessa todetaan. Asiakohtaan liittyy myös perhevapaajärjestelmän kehittäminen raamiratkaisussa sovituin tavoin isän vapaata lisäämällä.

Naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi on mm. eläkejärjestelmässä sovittu palkattomien vapaiden kompensoimisesta eläkkeissä 2005 uudistuksessa. Lisäksi perhevapaajärjestelmää kehitetään jatkuvasti suuntaan, joka kannustaa naisia osallistumaan työelämään.

Eläkejärjestelmän kannustinvaikutuksista voi paremman karttuman lisäksi mainita myös elinaikakertoimen negatiivisena kannustinvaikutuksena eli jos et kompensoi elinaikakertoimen eläkettä leikkaavaa vaikutusta pidentämällä työntekoa, saat pienemmän eläkkeen.

Sitoumuksen 6 osalta teksti on vanhentunutta. Pitäisi todeta uuden hallitusohjelman ja Koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnoksen linjaukset, uudet oppisopimustyyppiset täydennyskoulutuskonseptit, jossa koulutusta kehitetään paremmin työhön niveltyväksi.

Samaten tulisi käsitellä koulutustiliä osana rahoituksen uudistamista. Lisäksi on meneillään opintovapaalain kokonaisuudistus. Raamisopimuksen osaamisen kehittämistä koskevat asiat olisi myös hyvä mainita ym.

Lopuksi toteamme vielä, että olisi toivottavaa päästä kommentoimaan Suomen vastausta, joka on kaikilta osiltaan päivitetty ajan tasalle. Nyt vaikuttaa siltä, että lausunnonantajien pitäisi tehdä tämä työ.

Akava ry