Talous-, työmarkkina- ja veropolitiikka
Toimintaympäristö
Talous-, työmarkkina- ja veropolitiikan merkitys Suomen kilpailukyvylle korostuvat globaalitaloudessa. Monet toimenpiteet, jotka kuuluvat perinteisesti eri politiikkalohkoihin, vaikuttavat kansalliseen kilpailukykyyn. Siksi Akava pitää keskeisenä, että talous-, elinkeino-, työllisyys-, sosiaali- ja koulutuspolitiikan sekä työelämän ja työlainsäädännön kehittämistoimet koordinoidaan. Vain siten voidaan saavuttaa yhtaikaa sekä talouspoliittiset, työllisyyspoliittiset että sosiaalipoliittiset tavoitteet.Visio
Talous-, työmarkkina- ja veropolitiikan keinoin vahvistetaan osaamiseen perustuvaa taloutta. Sen tärkein resurssi on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Osaamiseen perustuvalle taloudelle on ominaista, että korkean osaamisen, tuottavuuden ja tulotason työpaikkojen osuus on suuri ja kasvaa edelleen, mutta samalla on tarjolla työtä vähemmän tuottavalle työvoimalle. Tuottavuuden parantaminen ja työllisyysasteen nousu ovat kasvun ja hyvinvoinnin perusedellytykset. Korkea työllisyysaste luo pohjan hyvinvointipalveluille, jotka pystytään rahoittamaan laajalla veropohjalla ja maltillisella verorasituksella.Palkkauksen, verotuksen ja tulonsiirtojen muodostama kokonaisuus on saatava kannustamaan työntekoa, palkitsemaan osaamista, vastuunkantoa ja työn tuloksellisuutta sekä kannustamaan jatkuvaan oppimiseen ja työuralla etenemiseen. Suomen on oltava houkutteleva maa elää ja työskennellä sekä suomalaisille että ulkomaisille osaajille.
Akavan rooli
Akava vaikuttaa siihen, että akavalaisten ostovoima on kilpailukykyinen verrattuna korkeasti koulutettujen ostovoimaan maissa, joiden talous nojaa vahvasti osaamiseen ja innovatiivisuuteen.Visiotavoitteet 2011
Akavalaisten ostovoima on vanhojen EU-maiden vertaisryhmän tasoa. Palkansaajien ansiotuloverotus on alennettu vanhojen EU-maiden keskitasolle kaikissa tuloluokissa ja ylin marginaalivero rajattu 50 prosenttiin.Strategiset valinnat
Akava tukee kehitystä, jossa suomalaisissa palkkausjärjestelmissä painottuu selvästi nykyistä enemmän työn edellyttämä osaaminen, vastuunkanto ja tuloksellisuus.Akava tavoittelee parempaa työllisyyttä, työn tuottavuutta ja työhyvinvointia. Kannustava verotus on edellytys hyvälle työllisyyden ja tuottavuuden kehitykselle. Toisaalta hyvä työllisyys ja tuottavuus vahvistavat julkisen sektorin rahoituspohjaa ja antavat tilaa työn verotuksen keventämiselle. Hyvin toimiva julkinen sektori on Suomen valtti. Tuloksellisuuden selvittämiseksi ja mittaamiseksi on luotava järkevät mittarit.
Toiminnalliset painopisteet
Akava toimii aktiivisesti, jotta korkeasti koulutettujen kaikinpuolinen hyvinvointi paranee.Akava on valmis vaikuttamaan aktiivisesti sellaisten tulopoliittisten ratkaisujen syntymiseen, joilla selkeästi parannetaan korkeasti koulutettujen ostovoimaa ja asemaa.
Lisäksi Akava on aloitteellinen vaikuttaja erityisesti kolmikantapohjaisessa valmistelussa, jossa päätetään toimenpiteistä, joilla vähennetään työvoiman saatavuusongelmia ja parannetaan sosiaaliturvan kannustavuutta. Akava osallistuu työntekijöiden edut turvaten työmarkkinoiden jousto- ja turvamallien kehittämiseen ja sopimiseen.
Akavan näkökannat pohjustetaan riittävillä tausta-analyyseilla ja mittareilla, joilla arvioidaan toimenpide-ehdotusten vaikutuksia akavalaisiin ja muuhun väestöön.










