Työvoimapolitiikka
Toimintaympäristön muutokset
Työikäisen väestön määrä kääntyy vuosikymmenen vaihteen tienoilla ensimmäistä kertaa pitkäkestoiseen ja selvään laskuun. Työvoima uudistuu ja sen koulutustaso nousee suurten ikäluokkien eläköityessä. Työmarkkinoiden dynamiikka lisääntyy entisestään ja luo kasvavia paineita aikuiskoulutusjärjestelmää kohtaan kaikilla sektoreilla. Lyhyellä aikavälillä vaikuttavat ainakin taloussuhdanteen mahdollinen kääntyminen laskuun sekä uuden työvoima- ja elinkeinoministeriön perustaminen ja tämän synnyttämät muutokset työvoimapolitiikan toteuttamisen lähtökohdissa. Yhteistyön vaatimus eri ministeriöiden ja politiikka-alueiden välillä kasvaa.Akavan rooli ja tehtävä
Akava tukee sellaista yhteistyössä toteutettavaa työvoimapolitiikkaa, joka edesauttaa vision mukaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Akava pitää osaltaan huolen siitä, että työvoimapolitiikkaa Suomessa toteutetaan myös korkeasti koulutettujen edut huomioon ottaen.Visiotavoitteet 2011
Suomessa on nykyistä selvästi matalampi työttömyysaste ja korkeampi työllisyysaste, piilotyöttömys on vähentynyt sekä työvoimaan osallistumisaste kasvanut. Työssä käyminen kannattaa aina. Koulutuksen saaneiden työtehtävät vastaavat vaativuustasoltaan heidän saamaansa koulutusta. Työtyytyväisyys on lisääntynyt ja työelämässä on mahdollisuus viihtyä aiempaa pidempään. Työn tekemisen eri muodoissa työntekijän asema on tasa-arvoisesti turvattu.Eri politiikkalohkojen yhteistyössä aikaansaama työvoimapolitiikka on dynaamista ja tehokasta. Se ottaa huomioon erot alueellisissa olosuhteissa sekä työnantaja- ja työnhakija-asiakkaiden tarpeissa. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden ja työvoimakoulutuksen vaikuttavuus on nykyistä parempaa ja ne soveltuvat myös korkeasti koulutetuille. Tavoitteena on omaehtoinen, kestävä työllistyminen.
Työvoimakoulutuksen tarjonta on laadukasta ja monipuolista ja sitä tarjotaan proaktiivisesti. Yhteishankintakoulutuksessa myös koulutettavan tarpeet ja edut otetaan huomioon. Elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia tuetaan. Myös työssä oleville korkeasti koulutetuille suunnattuja palveluja ja osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia on kehitetty. Työnvälitystyötä on tehostettu ja palvelut ovat asiakaslähtöisiä. Työvoimapoliittista koulutusta ei järjestetä vain koulutuksen vuoksi eikä siihen osallistuneiden määrä ole arvo sinänsä.
Onnistuneella työvoimapolitiikalla on väljennetty työvoimakapeikkoja ja estetty niiden syntyminen yhä uusille aloille. Vähenevän työvoiman vuosina koulutustarjonnan suunnittelu on uudistettu niin, että on mahdollista työllistyä koulutusta vastaavasti ja tuottavasti.
Maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistyvyyttä tuetaan. Erityisesti korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamista hyödynnetään nykyistä paremmin. Keinotekoisia esteitä koulutusta vastaavalle työllistymiselle ei ole.










