Tavoitteet johtamisen ja esimiestyön kehittämiseksi

  • Esimiesten ammattitaitoa ja osaamista on lisättävä, jotta he voivat suoriutua heille määrätyistä esimiestehtävistä.
  • Työorganisaatioissa on huolehdittava siitä, että esimiestyöhön riittää aikaa ja resursseja. Uudet esimiehet tulee perehdyttää tehtäviinsä.
  • Uusiin johtamis- ja esimiestyön osa-alueisiin kuten elinkaari- ja työaikajohtamiseen tarvitaan lisää ammattitietoa ja -taitoa.
  • Työyhteisötaidot ja vuorovaikutuskoulutus on saatava osaksi kaikkea esimiesten ja henkilöstön koulutusta.
  • Kehityskeskustelut tulee ottaa osaksi kaikkien työpaikkojen johtamista. Niiden tavoitteeksi tulee asettaa muun muassa osaamisen kehittäminen, työn tavoitteiden selkiytyminen, ammattiidentiteetin vahvistaminen, työtyytyväisyyden lisääntyminen, muutosvalmiuksien kehittäminen ja ilmapiirin parantaminen.
  • Esimiestyön ja johtamismenetelmien kehittämistarpeita pitää käsitellä myös yhteistoimintamenettelyn yhteydessä.
  • Yhteistoiminta on otettava työpaikan kehittämisen työkaluksi.
  • Henkilöstö-, koulutus-, työsuojelu-, tasa-arvo- ja muiden suunnitelmien tavoitteita ja niihin kuuluvien asioiden käsittelyä yhdessä henkilöstön kanssa on lisättävä.
  • Henkilöstöryhmien tasavertainen asema työpaikan neuvottelu- ja kehittämistoiminnassa on varmistettava.
  • Lainsäädännöllä ja valvonnalla on ohjattava hyvään yhteistoimintaan.