Tavoitteet työn organisoinnin kehittämiseksi- Työorganisaatioiden tulee harjoittaa pitkäjänteistä henkilöstö- ja koulutussuunnittelua, jonka avulla voidaan ennakoida asiantuntijatyön, sitä avustavan työn ja mahdollisten sijaisten tarvetta.
- Työntekijän yksilölliset tarpeet on otettava paremmin huomioon työaika- ja vapaajärjestelyissä.
- Osa-aikaeläke on hyvä ja perusteltu eläkemuoto, joka on säilytettävä edelleen yhtenä ikääntyvien vaihtoehtona.
- Työpaikoilla tulee ottaa käyttöön erilaisia mentorointiohjelmia.
- Täydennyskoulutuksen verokohtelua ja kannustimia on kehitettävä niin, että ne sitouttavat työntekijän ja työnantajan henkilöstön kouluttamiseen.
- Ammattitutkintostipendi on myönnettävä myös korkeakoulujen laajan täydennyskoulutuskokonaisuuden suorittaneelle.
- Koulutukseen pääsy ei saa riippua palvelussuhteen laadusta.
- Henkilöstöraportoinnin käytäntöjä on kehitettävä siten, että tunnuslukuja voidaan seurata henkilöstöryhmittäin.
- Yhteistoimintalakien mukaisissa henkilöstösuunnitelmissa ja muissa henkilöstöpoliittisissa asiakirjoissa on linjattava työpaikan joustokäytäntöjä.
- Työpaikoille tulee laatia kirjalliset pelisäännöt etätyön toimivuuden ja työyhteisön tuen varmistamiseksi.
- Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että etätyönä ei tehdä harmaata ylityötä.
- Työnantajan tulee korvata etätyöstä työntekijälle aiheutuvat kulut. Etätyön yleistymistä pitää edistää myös verotuksen keinoin, esimerkiksi antamalla työntekijälle oikeus työhuonevähennykseen.
- Lainsäädännön on turvattava tekijänoikeus ja patenttisuoja myös työ- ja virkasuhteessa.
|
|