Uudet keinot työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi

Järjestöjen kanneoikeus

Suomessa oikeusturvaa voidaan yleensä hakea tuomioistuimessa vain omille oikeuksille ja eduille. Työoikeudellisissa riitatilanteissa tämä ei aina ole toimiva keino, sillä työsuhteen alisteisena osapuolena työntekijä pelkää riitautuksen vaikutuksia työsuhteensa jatkuvuuteen ja työilmapiiriin. Oikeudenkäyntikuluihin liittyvä taloudellinen riski on myös tosiasiassa niin suuri, että se nostaa riitautuskynnystä erityisesti asioissa, joissa rahallinen intressi jää pieneksi.

Mikäli työmarkkinajärjestöillä olisi oikeus ajaa kannetta jäsenistönsä puolesta yhteisesti,  saataisiin monta oikeudenloukkausta ratkaistuksi samalla kertaa ja vaarantamatta yksilön työsuhteeseen liittyviä olosuhteita. Järjestöjen kanneoikeutta on pikaisesti ryhdyttävä valmistelemaan. Se tehostaisi säännösten noudattamista ja vähentäisi tietoisia väärinkäytöksiä poistaen epätervettä kilpailua työehtojen polkemisella. Näin ollen siitä hyötyisivät myös velvoitteistaan huolehtivat työnantajat.

Lainsäädännön sekä työ- ja virkaehtosopimusten valvonta

Valvonnan tarkoituksena on puuttua tapauksiin, joissa säännöksiä ei ole noudatettu ja myös ehkäistä noudattamatta jättämistä jo etukäteen. Valvonta on voitu säätää työsuojelupiirien tai muiden erityisviranomaisten tehtäväksi. Valvonnan vaikuttavuuden, kattavuuden ja tuloksellisuuden kannalta on keskeistä, että tehtävään on suunnattu riittävät resurssit.

Virkasuhteisen henkilöstön kohdalla suurin osa työelämän säännösten valvonnasta jää yleisen laillisuusvalvonnan piiriin. Tällainen valvonta ei ole riittävää säännösten noudattamisen tehosteeksi. Viranomaisvalvontaa on kehitettävä siten, että myös virkasuhteisten oikeuksia valvoo erityinen tarkoitukseen soveltuva viranomainen.

Tavoitteet

  • Järjestöillä on oltava oikeus nostaa kanne jäsenistönsä puolesta.

  • Viranomaisvalvonta on ulotettava myös virkasuhteisiin.