Toimintaympäristön haasteet
Akavan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa globalisaation ja kansainvälistymisen myötä. Myös paikallisen sopimisen yleistyminen laajentaa toimintaamme ja toiminnan tasoja. Suomalaisessa työelämässä ja palkansaajakunnan rakenteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Koulutustason nousu ja elinkeino- ja ammattirakenteiden muutokset lisäävät korkeasti koulutettujen ammattilaisten määrää. Monipuoliset ja laadukkaat kulttuuripalvelut rikastuttavat toimintaympäristöämme ja lisäävät laatua elämäämme.Globalisoituvassa maailmassa on välttämätöntä huolehtia siitä, että kansakunnan osaaminen on kilpailukykyistä. Meidän on oltava riittävän ketteriä sopeutumaan edessä oleviin suuriinkin muutoksiin. Osaamisesta huolehditaan panostamalla koko koulutusketjuun siten, että se on kautta linjan maailman huippua. Muutoksista tehdään mahdollisuuksia, mutta niin, etteivät ne uhkaa ihmisten toimeentuloa ja turvallisuutta. Tutkimukseen ja kehitystoimintaan on panostettava voimakkaasti.
Asiantuntijatyön vaatimukset ja itse työn uudistuminen edellyttävät koko koulutusjärjestelmältämme uudistumista. Elinkeinorakenteiden muutokset ja työn uudet muodot, myös yrittäjyys ja ammatinharjoittaminen, on otettava huomioon jäsenkuntamme etujen ajamisessa. Väestön ikääntyminen luo uusia paineita sekä julkiselle sektorille että julkisten palvelujen rahoitukselle ja suuntaamiselle.
Tärkeänä osana toimintaympäristöämme ovat energiapolitiikan hallinta ja ilmastokysymykset. Akavan energiapolitiikan lähtökohtana on kestävä kehitys ja ilmastosopimusten toteuttaminen kilpailukyky ja hyvinvointi turvaten. Kansainvälisillä ratkaisuilla on suuri merkitys kunkin maan palkansaajille ja elinkeinoelämälle ja siksi niiden on kohdeltava eri maita mahdollisimman tasapuolisesti.
Akavan sisäisessä toiminnassa yhteistyö korostuu. Yhteistoiminnan tavoitteena on tehostaa vaikuttamista, parantaa tuloksia ja välttää päällekkäistä työtä.
Akavalaisten etua ajavien organisaatioiden ja toimijoiden työskentely järjestetään siten, että yhteistyöstä saadaan paras mahdollinen hyöty akavalaisille. Toimintakokonaisuudesta käytetään nimitystä Akava-yhteisö.
Akavalaisen yhteistoiminnan tahot ovat
- Akavan jäsenjärjestöt,
- niiden muodostamat neuvottelujärjestöt (JUKO, YTN) ja
- keskusjärjestö Akava.
Akava-yhteisö on myös tiiviissä yhteistyössä Tekniikka ja Terveys KTN ry:n kanssa.










