Työtaistelu mahdollinen sopimuskausien ulkopuolella

Kun työ- tai virkaehtosopimus ei ole voimassa, työehdoista saa ryhtyä työtaisteluun. Työtaistelumuotoja ovat palkansaajapuolella lakko ja ylityökielto, työnantajan puolella työsulku.

Lakosta tai työsulusta on jätettävä kirjallinen ilmoitus vastapuolelle ja valtakunnansovittelijan toimistoon vähintään kaksi viikkoa ennen työtaistelun alkamista. Ilmoitukseen pitää sisältyä tieto valmistellun työtaistelun syistä, alkamishetkestä ja laajuudesta. Ilmoitus on annettava lisäksi mielenosoitus- tai poliittisesta lakosta sekä tukilakosta. Ilmoitusvelvollisuutta ei ole muista työtaistelutoimenpiteistä, esimerkiksi ylityökiellosta.

Valtakunnansovittelija voi esittää työtaistelun lykättäväksi 14 vuorokaudella, jos suunniteltu työtaistelu kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimiin ja aiheuttaa kohtuutonta haittaa. Virkasuhteisten palvelussuhteen ehtoja koskevassa kiistassa työtaistelun alkamista voi lisäksi siirtää seitsemällä vuorokaudella. Päätöksen lakon siirtämisestä tekee työministeriö.

Valtiolla ja kunnallisella alalla toimivat virkariitalautakunnat, joiden tehtävä on osapuolten pyynnöstä selvittää aiottujen työtaistelujen aiheuttamat haitat yhteiskunnalle. Jos lakonuhka viedään virkariitalautakuntaan, työtaistelun alkamisajankohta siirtyy kahdella viikolla.

Työnantajapuoli voi käyttää työtaistelutoimena sopimuksettomassa tilassa työsulkua, jolla estetään työntekijöitä työskentelemästä. Sen tarkoituksena on painostaa vastapuolta.

Palkansaajat voivat ryhtyä työtaisteluun myös painostaakseen poliittisia päättäjiä. Mielenosoitus- ja poliittiset lakot kestävät yleensä määräajan. Niistä on ilmoitettava ennakkoon valtakunnansovittelijalle ja vastapuolelle. Virkamiesten ja viranhaltijoiden poliittiset lakot ja mielenosoituslakot ovat laittomia. Virkamiesten ja viranhaltijoiden lakko-oikeutta on muutoinkin rajattu vain sopimuksenvaraisiin asioihin.

Työntekijät voivat ryhtyä tukilakkoon tukeakseen jonkin toisen alan työntekijöitä pääsemään sopimukseen. Myös tukilakoista on sopimusten mukaan ilmoitettava ennakkoon.

Työnseisaus saattaa syntyä työpaikoilla yrityksen sisäisten erimielisyyksien vuoksi. Tällöin työntekijät lopettavat määräajaksi työnteon ilman työntekijäyhdistyksen ennakkoilmoitusta.

Jos työtaistelu todetaan laittomaksi, ammattiosasto, henkilöstöyhdistys ja palkansaajaliitto sekä työnantajaliitto voidaan tuomita hyvityssakkoihin laittomasta työtaistelusta ja työehtosopimuksen valvontavelvollisuuden rikkomisesta.