Työn tekemisen eri muodot
Työelämän muutosten myötä on syntynyt uusia työn tekemisen muotoja perinteisen palkkatyön rinnalle. Vakinainen, toistaiseksi voimassaoleva työsuhde oli aiemmin työnteon perusmuoto, ja se on edelleen keskeinen työnteon tapa.Työelämä ja toimeentulo eivät kuitenkaan enää perustu pelkästään yhteen työsuhteeseen tai yrittäjänä toimimiseen. Erilaiset määräaikaisuudet sekä osa-aikaiset työsuhteet ja omalla työllä työllistyminen lomittuvat toisiinsa entistä enemmän. Määräaikaiset työsuhteet ovat tyypillisiä esimerkiksi projektityössä, jota monet korkeasti koulutetut tekevät. Samoin osa-aikaiset tyosuhteet ovat yleistyneet. Etätyötä tekee nykyään moni joko koko- tai osa-aikaisesti.
Käsitteellä "epätyypilliset työsuhteet" viitataan työsuhteisiin, jotka poikkeavat järjestelyiltään ja ehdoiltaan perinteisestä työntekemisen muodosta: vakituisesta, kokoaikaisesta työstä. Epätyypilliseksi työsuhteeksi voi luokitella määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet, vuokratyön ja freelance-työn. Monesti puhutaan myös pätkätyöstä ja pätkätyöläisistä, kun viitataan määräaikaisiin työsuhteisiin ja niissä toimiviin henkilöihin.
Entistä useampi akavalainen korkeasti koulutettu toimii yrittäjiänä tai ammatinharjoittajana pää- tai sivutoimisesti. Yrittäjäksi ryhtyminen kiinnostaa monia, sillä työelämän paineet ovat lisääntyneet ja etätyömahdollisuudet parantuneet. Nopeasti muuttuvilla aloilla osaamisen ylläpitäminen saattaa edellyttää useita työnantajia. Tietoyrittäjien määrä lisääntyy. Vuokratyövoimaa käytetään joillakin aloilla nykyisin melko paljon.
Freelance-työ, vapaana ammattilaisena työskenteleminen, on yleistä esimerkiksi kulttuuri- ja viestintä-aloilla. Se kuitenkin lisääntyy monissa muissa asiantuntijatehtävissä. Freelancerina toimiminen tuo vapautta, sillä siinä työtä tehdään usealle toimeksiantajalle ilman pysyvää työsuhdetta. Tämä on houkutteleva vaihtoehto esimerkiksi niille, jotka haluavat yhdistää paremmin työn ja perhe-elämän, työn ja harrastukset tai muun yksityiselämän. Freelance-työ mahdollistaa myös työn teettäjälle suuremmat joustot työn määrällisen ja ajallisen suorittamisen suhteen. Freelance-työhön ryhtyvän on hyvä perehtyä mm. verotukseen ja eläke-etuuksiin liittyviin säännöksiin, jotta hän välttyy yllätyksiltä.











