Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi

Koulutusrahasto myöntää aikuiskoulutustukea omaehtoiseen koulutukseen osallistuvalle aikuisopiskelijalle, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä.

Aikuiskoulutustuen saaminen edellyttää, että

  • olet ollut vähintään 8 vuotta työelämässä työntekijänä tai yrittäjänä
  • nykyinen työsuhteesi tai päätoiminen yritystoimintasi on kestänyt vähintään vuoden
  • olet työstäsi opintovapaalla
  • et saa muuta tukea opintoihisi.
Kahdeksan vuoden työhistoria oikeuttaa enintään 18 kuukauden aikuiskoulutustukeen. Palkansaajalla aikuiskoulutustuki muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta, ja tuen määrä vastaa suuruudeltaan työttömyysturvaa ilman korotusosia. Yrittäjä on oikeutettu ainoastaan tuen perusosaan. Osa-aikaisesti opiskelevalle palkansaajalle aikuiskoulutustuki voidaan myöntää soviteltuna aikuiskoulutustukena. Etuus on veronalaista tuloa.
 

Ammattitutkintostipendi

Ammattitutkintostipendi maksetaan kertasuorituksena henkilölle, joka on suorittanut ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Laissa tarkoitetut tutkinnot suoritetaan näyttökokeissa alan tutkintotoimikunnan valvonnassa. Ammatillisessa oppilaitoksessa perinteiseen koulumuotoiseen tapaan suoritettu ammatillinen tutkinto ei ole laissa tarkoitettu ns. näyttötutkinto eikä tällaisen tutkinnon suorittaminen oikeuta ammattitutkintostipendiin. Epäselvissä tapauksissa on syytä tiedustella oppilaitoksesta, onko tutkinto näyttötutkintojärjestelmän tarkoittama tutkinto.

Edellytyksenä ammattitutkintostipendin maksamiselle on, että henkilö tutkinnon suorittaessaan on alle 63-vuotias ja on ollut työ- tai virkasuhteessa vähintään viisi vuotta. Sillä, onko hakija tutkinnon suorittamisajankohtana työsuhteessa vai ei, ei ole tukea myönnettäessä merkitystä. Myös valtion virkamiehet hakevat etuutta Koulutusrahastosta.

Ammattitutkintostipendin suuruus on 365 euroa. Etuus on veroton. Tukea on haettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa tutkinnon suorittamisesta.    

Lisätietoja


Koulutusrahasto