Turvaa työttömyyden varalta

Työttömyyspäiväraha

Työtön työnhakija voi saada työttömyyspäivärahaa kahdesta eri järjestelmästä:

  • joko peruspäivärahaa Kansaneläkelaitoksesta  tai
  • ansiopäivärahaa jota työttömyyskassa maksaa työttömille jäsenilleen. 

 
Kela maksaa työmarkkinatukea työttömälle työnhakijalle, joka ei vielä ole täyttänyt perus- tai ansiopäivärahan työssäoloehtoa tai joka on jo saanut työttömyyspäivärahaa 500 päivän enimmäisajalta.
 
Työttömyyspäivärahaa maksetaan palkkatyössä olleelle työttömälle ja työttömäksi jääneelle yrittäjälle.


Työttömyyden aikana työntekijä voi saada työttömyyspäivärahaa, kun hän on täyttänyt kahdeksan kuukauden työssäoloehdon (eli on ollut työssä vähintään 8 kuukautta työttömyyttä edeltävien reilun kahden vuoden aikana). Peruspäivärahaa maksetaan enintään 500 päivän ajan.

Jos työttömäksi henkilö jäänyt kuuluu työttömyyskassaan, hän saa ansioon suhteutettua päivärahaa, jota kyseinen työttömyyskassa maksaa. Omavastuuaika, jonka aikana ei makseta työttömyyskorvausta, on seitsemän päivää. Päiväraha määräytyy palkan suuruuden ja lapsien määrän mukaan ja on 50–70 prosenttia ansioista.

Ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta huolehtii työntekijän työttömyyskassa. Ansidonnaiseen työttömyyspäivärahaan palkansaajakassasta on oikeus henkilöllä, joka

  • on 17-68 -vuotias
  • hakee kokoaikatyötä työvoimatoimistossa
  • on työtön ja työkykyinen
  • on ollut kassan jäsen vähintään 34 viikkoa
  • täyttää työssäoloehdon jäsenyysaikana
Ellei työtön henkilö ole työttömyyskassan jäsen, Kansaneläkelaitos Kela maksaa hänelle peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Työttömyysturva on veronalaista tuloa.

Työttömyyspäivärahaa maksetaan enintään 500 päivältä. Osa-aikatyötä tekevä työtön voi saada soviteltua päivärahaa.

65–67-vuotiaille henkilöille peruspäivärahaa voidaan  maksaa lähinnä vain lomautuksen ajalta.

Muutosturva

Työntekijällä on oikeus muutosturvaan, mikäli irtisanominen tapahtuu tuotannollisin tai taloudellisin perustein. Työntekijällä täytyy olla vähintään kolmen vuoden yhtäjaksoinen työhistoria tai työsuhteen täytyy koostua useista, lyhytaikaisista työsuhteista saman työnantajan palveluksessa.

Työvoimaviranomainen laatii irtisanotulle työntekijälle tämän niin halutessa työllistymisohjelman, jonka suunnitteluun työntekijällä on mahdollisuus myös itse osallistua. Työllistymisohjelmaan voi sisältyä uudelleensijoitusvalmennus, työvoimapoliittinen aikuiskoulutus, työssä oppiminen ja harjoittelu, ammatinvalinta ja urasuunnittelu sekä koulutus- ja ammattitietopalvelu.

Työntekijällä on oikeus irtisanomisaikana ansiota menettämättä saada vapaata työllistymisohjelman tekemiseen, oma-aloitteiseen tai viranomaisten ehdottamaan työpaikan hakuun, työhaastatteluun, uudelleensijoitusvalmennukseen, työssä oppimiseen ja harjoitteluun tai työvoimapoliittiseen koulutukseen. Vapaan saamisen edellytys on, ettei siitä aiheudu työnantajalle merkittävää haittaa. 

Työmarkkinatuki

Jos et täytä työssäoloehtoa, voit saada Kelasta työmarkkinatukea. Sitä maksetaan niille työttömille työnhakijoille, jotka tulevat ensi kertaa työmarkkinoille tai jotka eivät viime aikoina ole olleet töissä. Työmarkkinatukea maksetaan myös niille työttömille, jotka eivät enää saa ansio- tai peruspäivärahaa 500 päivän enimmäisajan täytyttyä.

Opiskelijan oikeus työttömyysetuuteen

Jos opiskelu on sivutoimista tai päätoimisena pidettävät opinnot eivät ole este kokoaikaisen työn vastaanottamiselle, opiskelija voi saada työttömyysrahaa. Opintojen päätoimisuuden ja opiskelijan oikeuden työttömyysetuuteen tutkii työvoimatoimikunta.