Akavan ammatinharjoittaja- ja yrittäjäpalkinto

Akavan ammatinharjoittaja- ja yrittäjäpalkinnon tavoite on tuoda esille yrittäjyyden suurta merkitystä akavalaisille sekä akavalaisen yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, talouskasvulle ja hyvinvoinnille. Akava toimii korkeasti koulutettujen yrittäjien ja ammatinharjoittajien edunvalvojana. 

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta yrittäjyydestä, toimimisesta akavalaisen korkeasti koulutetun ammattinharjoittamisen ja yrittäjyyden hyväksi tai niiden toimintaedellytysten vahvistamiseksi.

Palkinnon saaja voi olla akavalaisen jäsenjärjestön yksi tai useampi jäsen tai poikkeuksellisesti muu henkilö tai ryhmä, joka on toiminut merkittävällä tavalla akavalaisen yrittäjyyden hyväksi.




Ehdota Akavan yrittäjäpalkinnon 2013 saajaa

Akavan vuoden 2013 yrittäjäpalkinto jaetaan syysliittokokouksessa 26.11.2013. Palkinnon tavoite on tuoda esille yrittäjyyden suurta merkitystä akavalaisille ja akavalaisen yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, talouskasvulle ja hyvinvoinnille. Akava toimii korkeasti koulutettujen yrittäjien ja ammatinharjoittajien edunvalvojana.

Palkinnon saaja voi olla akavalainen yrittäjä, akavalaisen jäsenjärjestön yksi tai useampi jäsen tai muu henkilö tai ryhmä, joka on toiminut merkittävällä tavalla akavalaisen yrittäjyyden hyväksi. Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta yrittäjyydestä, toimimisesta akavalaisen korkeasti koulutetun ammatinharjoittamisen ja yrittäjyyden hyväksi tai niiden toimintaedellytysten vahvistamiseksi.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi voivat tehdä akavalaiset, Akavan jäsenjärjestöt ja niiden jäsenet sekä Akavan elinkeinopoliittinen toimikunta. Erityisesti ehdotuksia toivotaan jäsenjärjestöjen yrittäjätyöryhmiltä, -valiokunnilta ja -neuvottelukunnilta.

Ehdotuksesta tulisi käydä ilmi ehdotetusta ammatinharjoittajasta tai yrittäjästä:
  1. minkä akavalaisen liiton jäsen hän on?
  2. miten hän on ansioitunut yrittäjyydessä ja/tai toimimisessa akavalaisen yrittäjyyden tai sen toimintaedellytysten hyväksi?
  3. yhteystiedot, mahdollinen verkkosivuosoite ja y-tunnus, mahdollisuuksien mukaan ansioluettelo sekä yhteystiedot henkilöstä, joka antaa asiassa lisätietoja.
Toisen kohdan osalta esiin voi tuoda esimerkiksi seuraavia seikkoja: ammatinharjoittamisen tai yrityksen toiminnallinen ja taloudellinen kehitys, yrittäjämyönteisten asenteiden muokkaaminen, hyvä johtaminen ja työhyvinvoinnin kehittäminen, akavalaisten tavoitteiden toteuttaminen, eettisten arvojen huomioiminen.

Vapaamuotoiset ehdotukset perusteluineen pyydetään toimittamaan yrittäjäpalkintotyöryhmän sihteerille Vesa Vuorenkoskelle 20.9.2013 mennessä joko sähköpostilla vesa.vuorenkoski(at)akava.fi tai osoitteeseen Akava ry, Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki. Yrittäjäpalkintotyöryhmä käsittelee ehdotukset liitetietoineen luottamuksellisena.

Palkintona on suomalaista taidetta. Akava julkistaa palkinnon saajan liittokokouksensa yhteydessä 26.11.2013.

Palkinnon ohjesääntö sisältää tarkemmat tiedot siitä mihin palkinnon saajaa valittaessa erityisesti kiinnitetään huomiota.

Lisätietoja:
Jarmo Hyvärinen, palkintotyöryhmän puheenjohtaja, 040 596 9143
Vesa Vuorenkoski, palkintotyöryhmän sihteeri, vesa.vuorenkoski(at)akava.fi ja 040 742 6082

Akavan yrittäjäpalkinnon ohjesääntö


1. Palkinnon tarkoitus

Akava ry voi myöntää Akavan yrittäjäpalkinnon ansioituneelle henkilölle tunnustuksena urastaan yrittäjänä, ja/tai toimimisesta akavalaisen korkeasti koulutetun ammatinharjoittamisen ja yrittäjyyden hyväksi ja/tai toimintaedellytysten vahvistamiseksi.


2. Palkinnon tavoite

Palkinnon tavoitteena on tuoda esille sitä, että yrittäjyydellä on suuri merkitys akavalaisille ja että Akava toimii myös korkeasti koulutettujen yrittäjien ja ammatinharjoittajien edunvalvojana. Palkinnon tavoitteena on myös tuoda julkisuuteen akavalaisen korkeasti koulutetun yrittäjyyden merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle, Suomen talouskasvulle ja hyvinvoinnille.


3. Myöntämisperusteet

Palkinto voidaan myöntää akavalaisen jäsenjärjestön yhdelle tai useammalle jäsenelle, tai poikkeuksellisesti muulle henkilölle tai ryhmälle, joka on tehnyt merkittäviä asioita akavalaisen yrittäjyyden hyväksi. Palkinnon saajaa valittaessa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:

  • toiminta akavalaisen yrittäjäidentiteetin ja toimintaedellytysten vahvistamiseksi
  • toiminnan taloudellinen ja muu kehitystoiminta
  • ajatus, osaamispohjaisuus ja innovatiivisuus, yrityksen kehittäminen ja kasvuhakuisuus, toiminnan laatu, kotimaisuus ja kansainvälisyys
  • toiminta yrittäjämyönteisten asenteiden muokkaamiseksi
  • toiminta työpaikkojen luomiseksi korkeasti koulutetuille osaajille
  • toiminta hyvän johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisessä
  • toiminta akavalaisessa yhteisössä tai akavalaisten tavoitteiden toteuttamisessa
  • eettisten arvojen huomioiminen yritystoiminnassa.

4. Palkinto

Akavan hallitus myöntää palkinnon yrittäjäpalkintotyöryhmän esityksestä.


Palkinto voidaan myöntää vuosittain. Palkintoja voidaan erityisen perustelluista syistä jakaa kerralla useampia kuin yksi.


Palkintona luovutetaan kunniakirja sekä erillinen Akavan hallituksen vuosittain määrittelemän rahamäärän arvoinen lahja.


5. Yrittäjäpalkintotyöryhmä

Yrittäjäpalkinnon saajan valintaa valmistelee erityinen yrittäjäpalkintotyöryhmä, jonka puheenjoht ajan ja jäsenet nimeää Akavan hallit uksen työvaliokunta elinkeinopoliittisen toimikunnan esityksestä kuultuaan ammatinharjoittajien ja yrittäjien työryhmää. Työryhmä nimetään hallituskausittain kahdeksi vuodeksi kerrallaan.


Yrittäjäpalkintotyöryhmään kuuluu puheenjohtaja ja enintään kuusi jäsentä. Sihteeri nimetään Akavan toimistosta. Jäsenten valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota mahdollisimman laajaan erilaisten akavalaisten ammatinharjoittamisen ja yrittäjyyden alojen edustuksellisuuteen.


Jos joku eroaa kesken kauden, valitaan hänelle seuraaja jäljelle olevaksi kaudeksi.


6. Ehdokasasettelu

Ehdotuksia palkinnon saajista voivat tehdä Akavan elinkeinopoliittinen toimikunta, Akavan ammatinharjoittajien ja yrittäjien työryhmä, Akavan jäsenjärjestöt sekä yksittäiset jäsenjärjestöjen jäsenet. Ehdotukset tehdään yrittäjäpalkintotyöryhmälle.


Työryhmä voi pyytää ehdotuksia palkinnon saajaksi myös muilta yhteisömyös muilta
yhteisöiltä.


7. Tiedotusvastuu

Palkinnon julkistamiseen liittyvästä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä vastaa Akavan viestintäyksikkö.


Tämä ohjesääntö on hyväksytty Akavan työvaliokunnassa 28.5.2012.


Yrittäjäpalkinnon ohjesääntö

Akavan yrittäjäpalkinnon ohjesääntö