Työtä vailla

Työttömyysetuudet toimeentulon turvana

Työttömyysetuuksia maksetaan kahden järjestelmän kautta. Työttömyyskassojen jäsenet  voivat saada omasta kassastaan ansioon suhteutettua päivärahaa (ansiopäivärahaa). Työttömyyskassaan voi kuulua oman ammattijärjestön kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä oman alan työttömyyskassaan. Työttömyyspäivärahaa ja työmarkkinatukea maksetaan viideltä päivältä viikossa, ja ne ovat verotettavaa tuloa.

Kun liityt ammattijärjestöön, varmista, että liityt samalla myös työttömyyskassaan.

Kansaneläkelaitos Kela hoitaa niiden työttömien työnhakijoiden perusturvaa, jotka eivät kuulu työttömyyskassaan. Kelan myöntämien tukien tarkoitus on turvata vähimmäistoimeentulo työttömyyden aikana. Kela turvaa työttömän toimeentuloa pääasiassa työmarkkinatuella, peruspäivärahalla ja työttömyyseläkkeellä. Pienituloinen voi hakea Kelasta lisäksi asumistukea.

Kuka voi saada työttömyyspäivärahaa?

Työttömyyspäivärahaa voi saada Suomessa asuva ja työttömäksi joutunut henkilö, joka täyttää seuraavat ehdot:
  •  17–64-vuotias
  •  ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon
  •  hakee kokoaikatyötä
  •  on työkykyinen ja työmarkkinoiden käytettävissä
  •  täyttää työssäoloehdon.
Päivärahaan oikeutettu henkilö voi olla
  • kokonaan työtön
  • lomautettu
  • osa-aikatyötä tekevä
  • sivutoiminen yrittäjä.
Lisäksi henkilö, joka on irtisanottu tai vaarassa tulla irtisanotuksi, on oikeutettu myös muutosturvaan (työllistymisohjelmalisään). Muutosturva-toimintamallin osapuolia ovat työnantaja, työntekijä ja työvoimatoimisto. Lisätietoja muutosturvasta saat esimerkiksi työttömyyskassasta tai työvoimatoimistosta.

Työvoimapalvelut

Työ- ja elinkeinotoimiston tärkein tehtävä on työnvälitys, mutta sen lisäksi se tarjoaa erilaisia palveluja työllistymisen tueksi. Työttömälle työnhakijalle voidaan tilanteen mukaan tarjota esimerkiksi työhön työllistämistukea, työkokeilua tai työharjoittelua, muutosturvan työllistymisohjelmaan kuuluvia palveluja, ammatillista kuntoutusta ja työvoimapoliittista koulutusta.

Työttömällä työnhakijalla on velvollisuus hakea aktiivisesti työtä ja ottaa vastaan tarjottu työ tai työvoimapoliittinen koulutus.

Mitä tehdä, jos jää työttömäksi?

Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi

Ota uusin työtodistuksesi mukaan ja ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi asuinpaikkakuntasi työ- ja elinkeinotoimistossa. Jos haet kokoaikatyötä ja olet valmis ottamaan sellaisen vastaan, sinulla on oikeus työvoimapalveluihin ja työttömyysturvaan. Jos olet osatyökyvyttömyyseläkkeellä, voit hakea osa-aikaista työtä.

Kun olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, sinulla on velvollisuus hakea työtä ja ottaa vastaan tarjottua työtä tai koulutusta. Työnhaku on pidettävä voimassa tavalla, jonka TE-toimisto määrää. Sinulle laaditaan työnhakusuunnitelma ja sinun tulee olla tavoitettavissa.

Ammatillinen koulutus

Jos sinulla on ammattikoulutus, voidaan työmarkkinatukea maksaa omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika alkaa aikaisintaan siitä, kun ilmoittaudut työnhakijaksi. Työmarkkinatukea maksetaan vasta viiden kuukauden odotusajan kuluttua, jos sinulla ei ole ammattikoulutusta etkä ole ollut aikaisemmin työssä.

Jäsenyys- ja työssäoloehto

Työttömyyskassan maksamien etuuksien saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyysehdon ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan sääntöjen mukaan.

Jäsenyysehto

Palkansaajakassan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Työssäoloehto

Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on ollut jäsenyysaikana 26 kalenteriviikkoa palkkatyössä, jossa työaika on kunakin kalenteriviikkona ollut vähintään 18 tuntia.

Työssäoloehto voi lyhimmillään täyttyä noin kuudessa kuukaudessa. Työssäoloehtoa kerryttää jokainen työviikko, jolloin työtä on ollut vähintään 18 tuntia ja työstä on maksettu työehtosopimuksen mukainen palkka. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan on vuonna 2015 oltava vähintään 1164,75 euroa kuukaudessa.

Työn ei tarvitse olla yhdenjaksoista, mutta työssäoloehdon tulee täyttyä tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakso on 28 kuukauden mittainen ja se lasketaan taaksepäin työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta lukien.

Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain jos työssäoloehto täyttyy kassan jäsenyysaikana. Jäsenyysaikaa on siis oltava vähintään 26 viikkoa.

Jos olet työttömyyskassan jäsen, työvoimaviranomaiset antavat työttömyyskassalle sinua koskevan sitovan työvoimapoliittisen lausunnon. Tämän perusteella työttömyyskassa tekee päätöksen työttömyyspäivärahan maksamisesta.

Jos et ole työttömyyskassan jäsen, mutta täytät työssäoloehdon, voit hakea Kelasta työttömän peruspäivärahaa. Jos et täytä työssäoloehtoa tai jos olet saanut työttömyyspäivärahaa 500 päivän enimmäisajan, voit hakea Kelasta työmarkkinatukea.

Tukea vain työttömyyden ajalta

Työmarkkinatukea tai työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa vain ajalta, jolloin olet työnhakijana työvoimatoimistossa. Sinun ei tarvitse käydä Kelan toimistossa, vaan voit myös postittaa hakemuksen. Kelan toimisto saa työvoimatoimistosta suoraan lausunnon, josta käy ilmi, täytätkö etuuden saamisedellytykset. Lausunto sitoo Kelaa sen tehdessä päätöksen työmarkkinatuesta tai peruspäivärahasta.

Työnhaun voi aloittaa kätevästi verkossa

Kun jäät työttömäksi, aloita työnhakusi verkossa osoitteessa www.te-palvelut.fi. Kirjaudu verkkopalveluun pankkitunnuksella tai sirullisella henkilökortilla. Työnhakusi alkaa heti, kun olet vastannut verkkopalvelun kysymyksiin ja lähettänyt tiedot.

 

Toimi näin:

  1. Kirjaudu Oma työnhaku -verkkopalveluun osoitteessa www.te-palvelut.fi > Ilmoittaudu työnhakijaksi tai http://www.te-palvelut.fi/asva
  2. Täytä ja lähetä tarvittavat tiedot. Työnhakusi on voimassa tietojen lähettämisestä 14 päivää.
  3. Seuraavaksi TE-toimisto arvioi kanssasi tilannettasi ja siihen parhaiten sopivia palveluja. TE-toimisto antaa myös työvoimapoliittisen lausunnon työttömyyskassalle tai Kelalle oikeudestasi työttömyysetuuteen.
TE-toimistot ovat järjestäneet asioinnin eri tavoin. Tarkista Paikalliset TE-palvelut -sivulta (http://www.te-palvelut.fi/mol/fi/041_tepalvelut/index.jsp), miten sinun tulee toimia jatkaaksesi asiointia.

 

Työttömyysetuutta voidaan maksaa aikaisintaan työnhaun aloituspäivästä lukien.

 

  • Jos sinulla ei ole pankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia, voit aloittaa työnhaun ainoastaan ottamalla henkilökohtaisesti yhteyttä TE-toimistoon.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje