10.8.2018

Akavan maakuntaverkostot

Akavan aluetoiminta uudistettiin vuoden 2018 alusta vastaamaan tulevan maakuntauudistuksen mukaisia maakuntarajoja. Jatkossa Akavan vaikuttamista alueilla tehdään 18 maakuntaverkoston kautta. Tämän lisäksi Akavalla on edustajat erilaisissa maakunnallisissa toimielimissä.

Jokaisessa maakunnassa on Akavan maakuntaverkosto, esimerkiksi Akava Satakunnan verkosto. Verkostoihin kuuluvat lähtökohtaisesti ainakin maakunnallisissa toimielimissä, kuten maakuntien yhteistyöryhmässä (MYR) ja ELY-keskuksen neuvottelukunnassa Akavaa edustavat henkilöt. Verkostoon voivat liittyä myös jäsenliittojen ja neuvottelujärjestöjen aluetoiminnasta tai sen koordinoinnista vastaavat henkilöt sekä muut kiinnostuneet akavalaiset. Verkostot ovat epävirallisia ja erilaisia maakunnan koosta ja henkilöistä riippuen.

Maakuntaverkosto toimii pääosin Facebook-ryhmänä, jossa on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia maakunnan kehittämisestä, sparrata toimielimissä vaikuttavia henkilöitä ja tukea siten heidän työtään laajemman akavalaisen näkemyksen tuottamiseksi.

Jokaisella maakuntaverkostolla on puheenjohtaja, joka toimii Akavan yhdyshenkilönä sidosryhmien suuntaan ja vastaa verkostojen kokoamisesta (ks. yhteystiedot-osio). Puheenjohtajan kausi kestää kaksi vuotta. 

Haluatko mukaan maakuntaverkostoon?

Jos olet kiinnostunut liittymään oman maakuntasi verkostoon, ota yhteyttä maakuntaverkoston puheenjohtajaan sähköpostitse.
Akavan maakuntaverkostot

Akava Åland on itsenäinen yhdistys

Akavan aluetoiminnan rinnalla toimii Ahvenanmaalla Akava Åland r.f., joka on itsenäinen yhdistys. Yhteiskunnallisten vaikuttamistehtävien ohella se hoitaa työmarkkinatoimintaan liittyviä edunvalvontatehtäviä ja neuvottelee muun muassa kunnallisista työ- ja virkaehtosopimuksista.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje