Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinto

Akava on perustanut Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinnon nostaakseen esiin akavalaisten luottamusmiesten tärkeää työtä. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja se jaetaan Akavan kevätliittokouksen yhteydessä.

Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinto annetaan vuosittain kahdelle akavalaiselle luottamusmiehelle, joista yksi toimii yksityisellä sektorilla ja yksi julkisella sektorilla. Palkinto myönnetään ansioituneille luottamusmiehille tai luottamusvaltuutetuille erinomaisesti hoidetusta edunvalvonta- ja vaikuttamistyöstä työpaikalla.

Tarkoituksena on tuoda esiin luottamusmies- ja luottamusvaltuutettu-käsitettä nykyaikaisina ay-liikkeen edustajina työpaikoilla. Palkinnolla korostetaan sitä, että nykyaikaisen luottamusmiehen toiminnasta hyötyvät hänen edustamiensa henkilöiden lisäksi työnantaja ja taustaorganisaatio. Palkinnon avulla pyritään lisäämään kiinnostusta akavalaiseen ay-toimintaan ja siten huolehtia paikallisen sopimisen osaamisesta.

Vuoden työpaikkavaikuttajan valintakriteerit ja valintamenettely

Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinnon saajaehdokkaaksi voidaan asettaa kriteerit täyttävä henkilö, joka on toiminut vähintään valintaa edeltävän vuoden työ- tai virkaehtosopimuksen perusteella valittuna luottamusmiehenä tai työsopimuslain mukaan valittuna luottamusvaltuutettuna ja joka toimii tehtävässä edelleen valintahetkellä.

Valintakriteerit ovat seuraavat:

  • Valittavan tulee nauttia edustamiensa luottamusta ja arvostusta työpaikan neuvotteluissa ja ongelmatilanteissa.  
  • Hän valvoo edustamiensa akavalaisten etuja työpaikkatasolla hyvässä yhteistyössä työnantajan ja muiden henkilöstöryhmien kanssa.
  • Hän toimii aktiivisesti myös omassa taustaorganisaatiossaan (yhteydenpito ja osallistuminen koulutukseen jne.)
  • Valittava on henkilönä dynaaminen, positiivinen ja rakentava. Hän pyrkii edistämään työpaikkatason konfliktien ratkaisua. Hän tuntee edustamiensa tarpeet ja hänellä on hyvä työehtosopimusten ja lainsäädännön osaaminen omalla alueellaan.


Ehdokkaita voivat asettaa kaikki Akavan liitot ja neuvottelujärjestöt. Ehdotukset on perusteltava ja edustettujen näkemykset ehdokkaasta on liitettävä perusteluihin. Mahdollisuuksien mukaan ehdotukseen tulee liittää työnantajan näkemykset ehdokkaasta.

Neuvottelujärjestön alainen liitto tekee esityksensä ensisijaisesti neuvottelujärjestölle, joka ilmoittaa oman ehdokkaansa Akavaan. Liitto voi tehdä esityksen myös suoraan Akavaan. Akavan hallitus tekee lopullisen valintapäätöksen palkittavista.


Uutisia Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinnosta

23.5.2017 Akava palkitsi vuoden työpaikkavaikuttajina Tuula Aaltolan ja Heli Salokankaan

Akava on palkinnut vuoden työpaikkavaikuttajina kaksi luottamusmiestä: hankintapäällikkö Tuula Aaltolan ja kouluterveydenhoitaja Heli Salokankaan. Vuoden työpaikkavaikuttajat valittiin ensimmäistä kertaa ja palkinnot luovutettiin Akavan liittokokouksen yhteydessä Helsingissä.

Lue lisää

31.1.2017 Ehdota Vuoden työpaikkavaikuttajaa

Akava on perustanut Vuoden työpaikkavaikuttaja -palkinnon nostaakseen esiin akavalaisten luottamusmiesten tärkeää työtä. Palkinto myönnetään ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja se jaetaan Akavan kevätliittokouksen yhteydessä.

Lue lisää


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje