Työterveyshuolto

Työterveyshuollosta on säädetty työterveyshuoltolaissa. Sen mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto ammattihenkilöitä hyväksi käyttäen työstä johtuvien terveysvaarojen ehkäisemiseksi. Ennalta ehkäisevä työterveyshuolto koskee kaikkia työsuhteen luonteesta riippumatta.

Lääkäri06

Työterveyshuolto voidaan järjestää omalla työterveysasemalla tai ostaa palvelut yksityiseltä tai kunnalliselta terveyskeskukselta. Työterveyshuolto selvittää työpaikan terveysvaarat, tekee terveystarkastuksia sekä tiedottaa henkilöstölle ja työnantajalle työn aiheuttamista terveysriskeistä. Lisäksi se tekee toimenpide-ehdotuksia työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi. Työpaikkaselvityksissä tutkitaan muun muassa työn aiheuttamat altistumiset, kuormittavuus, tapaturmariskit ja väkivallan uhka.

Työn kuormittavuus selvitettävä pyydettäessä

Työntekijöillä on oikeus pyytää yhdessä työnantajan kanssa työterveyshuoltoa tekemään selvitys työn kuormittavuudesta. Kuormitus voi olla henkistä tai ergonomista ja fyysistä. Laki velvoittaa, että kuormitusta aiheuttavat ongelmat korjataan.

Työterveyshuoltoa voi laajentaa

Työ- ja virkaehtosopimuksissa voi olla erityismääräyksiä työterveyshuollosta. Työterveyshuolto voi olla yrityskohtaisesti järjestetty laajemmin kuin lain vähimmäistaso edellyttää ja se voi kattaa myös sairaudenhoidon.

Työsuojeluviranomaiset valvovat, että lain mukaiset työterveyspalvelut on hoidettu kuntoon.

Työturvallisuus turvattava työpaikoilla

Työnantaja on velvollinen tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi sekä työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi työpaikalla on oltava työsuojelun toimintaohjelma, jonka tavoitteet otetaan huomioon työpaikan kehittämisessä ja suunnittelussa. Toimintaohjelman tavoitteita on käsiteltävä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa. Muutoinkin työturvallisuutta on edistettävä yhdessä työntekijöiden ja työnantajan kesken.

Työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työolosuhteista ja työympäristöstä aiheutuvat vaaratekijät. Työntekijälle on annettava riittävät tiedot vaaratekijöistä, perehdytettävä työhön ja heitä on opastettava haittojen estämiseksi. Työntekijän on noudatettava työnantajan määräyksiä ja ohjeita ja muutoinkin edistettävä turvallisuutta työpaikalla.

Vaaratekijöitä työssä voivat olla muun muassa kemialliset aineet, fysikaaliset tekijät kuten melu, tärinä tai säteily sekä biologiset tekijät. Koneet, laitteet ja työvälineet voivat aiheuttaa riskejä terveydelle, minkä vuoksi työturvallisuuslain mukaan tarpeellisista suojalaitteista on huolehdittava. Työpisteen rakenteet ja työvälineet on mitoitettava ergonomisesti asianmukaisella tavalla.

Jos työntekijän todetaan kuormittuvan työssään terveyttä vaarantavalla tavalla, työnantajan on käytettävissä olevin keinoin vähennettävä kuormitustekijöitä. Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa terveydelle haitallista häirintää tai epäasiallista kohtelua, työnantajan on ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi, kun hän on saanut asiasta tiedon.

Työturvallisuuslakia sovelletaan työ- ja virkasuhteessa sekä muun muassa oppilaan ja opiskelijan työhön koulutuksen yhteydessä, työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvan työhön sekä siviilipalvelusta suorittavan työhön.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje