Uutisia liitoista -arkisto

7.3.2018 7.16

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt hyväksyivät sovintoesityksen - kaikki työtaistelutoimenpiteet peruuntuvat

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt JUKO, JHL ja Pardia sekä työnantajaa edustava Sivistystyönantajat ovat hyväksyneet sovittelija Janne Metsämäen toisen sovintoehdotuksen yliopistojen työehtosopimusta koskevasta työriidasta. Näin ollen järjestöt myös peruvat työtaistelutoimet, joista toinen oli uhkaamassa jo keskiviikkona 7. päivä ja seuraava 14. maaliskuuta. Myös JHL:n tavaraliikenteeseen 7.3. kaavaillut tukilakot peruuntuvat.


- Neuvottelu-urakka oli todella vaikea, ja ratkaisua voi pitää henkilöstön kannalta tyydyttävänä. Yliopistoalan järjestöjen jäsenkunnan tuella ja valmiudella painostustoimiin oli erittäin suuri merkitys. Lämmin kiitos siitä, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia korostavat.

Hyväksytyn sovintoehdotuksen mukaan yliopistojen työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.2.2018-31.3.2020. Palkkoja korotetaan sopimuskauden aikana yhteensä 3,45 prosenttia, joka vastaa yleistä linjaa.

- Positiivista on, että saimme yliopistojen henkilöstölle yleisen tason mukaiset palkankorotukset. Sen koko yhteiskunnan kannalta arvokasta työtä tekevät yliopistolaiset ovat todella ansainneet monien vuosien joustamisen ja venymisen jälkeen, JUKOn, Pardian ja JHL:n edustajat toteavat.

Neuvotteluissa paljon kitkaa aiheuttanut työnantajan voimakkaasti ajama palkkausjärjestelmän uudistaminen siirretään työryhmän valmisteltavaksi.

- Työnantajan alun perin ehdottamat muutokset olivat liian suuria ja henkilöstölle epäreiluja kerralla toteutettavaksi, joten niitä oli mahdoton hyväksyä. Nyt palkkausjärjestelmän uudistamista pystytään valmistelemaan huolellisesti, ja myös henkilöstö pääsee vaikuttamaan lopputulokseen. Palkkausjärjestelmä voidaan uudistaa vain sopien ja neuvotellen, henkilöstöjärjestöjen edustajat lisäävät.

Työnantajan vastustuksen vuoksi työehtosopimukseen ei saatu kovin suuria tekstimuutoksia. Myönteistä on, että määräaikaisten työsuhteiden suuren osuuden vähentämistä pohtimaan saadaan työryhmä. Lisäksi määräaikaiset työntekijät otetaan huomioon palkkausjärjestelmän uudistamisessa. Hyvää on myös se, että tärkeää työtä tekevien luottamusmiesten palkkiot nousevat.


Lisätietoa antavat:

Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
•    puheenjohtaja Olli Luukkainen, puh. 0500 652 872
•    neuvottelupäällikkö Markku Kojo, puh. 0400 419 784

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
•    neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch, puh. 040 728 9046
•    sopimustoimitsija Erika Mattsson, puh. 0400 461 411

Palkansaajajärjestö Pardia
•    puheenjohtaja Niko Simola, puh. 040 566 8517
•    lakimies Ira Kyntäjä, puh. 050 325 7507

tiedote on julkaistu 6.3.2018

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje