rss Ajankohtaiset

1.12.2017 11.00

Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtajiksi Anni Koivisto ja Jimmy Nylund

Akavan opiskelijat on valinnut varapuheenjohtajat vuodelle 2018. Valtuuskunnan kokouksessa 30.11. varapuheenjohtajaksi valittiin Anni Koivisto ja Jimmy Nylund. Nykyinen puheenjohtaja Henna Pursiainen jatkaa tehtävässään ensi vuoden.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Anni Koivisto. Hän edustaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiaa ja opiskelee sosiaalialaa Vaasan ammattikorkeakoulussa. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Jimmy Nylund edustaa Tekniikan akateemisia ja opiskelee konetekniikkaa Aalto-yliopistossa.

Akavan opiskelijoiden vpj 30112017


– On hienoa päästä kehittämään Akavan opiskelijoiden toimintaa sekä Akavan sisällä että yhteiskunnassa. Uskomme, että muodostamme Hennan kanssa yhdessä hyvän tiimin, jossa osaamisemme täydentävät toisiaan, valitut varapuheenjohtajat toteavat.

Lisäksi kokouksessa valittiin jäsenet Akavan opiskelijoiden opiskelijaneuvostoon. Kyseessä on uusi toimielin Akavan opiskelijoissa. Opiskelijaneuvoston tavoitteena on kehittää akavalaista opiskelijatoimintaa ja pitää yhteyttä paikallisiin korkeakouluihin sekä opiskelijajärjestöihin.

Opiskelijaneuvoston jäseniksi valittiin Riikka Rintala Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä, Ossi Nuutero Insinööriliitosta, Alec Salejärvi Tekniikan akateemisista ja Maarit Hotanen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä.

Akavan opiskelijoiden uusien toimijoiden kausi alkaa 1. tammikuuta 2018.

Lisätietoja:

Henna Pursiainen, puh. 050 366 7892, @hennapursi
Anni Koivisto, puh. 040 415 5969, @AnniKoivisto
Jimmy Nylund, puh. 050 410 7302, @JimmyNylund

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje