rss Ajankohtaiset

18.6.2018 12.00

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Korkeakoulutus tukemaan osaamisen uudistamista

Korkeakoulujen on kehitettävä joustavia koulutusmahdollisuuksia jo työelämässä oleville, vetoavat työmarkkinakeskusjärjestöt. Suomessa valmistellaan parhaillaan vuoteen 2030 tähtäävää tiekarttaa korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän uudistamiseksi.

Osaamisen uudistaminen on saatava koulutuksen ja työelämän kehittämisen peruspilariksi. Muutos on jo käynnissä ja työmarkkinakeskusjärjestöt antavat sille tukensa. Tutkintojen merkitys ei tule vähenemään, mutta niiden rinnalle tarvitaan tutkintoja pienempiä ja joustavampia osaamiskokonaisuuksia työuran aikana tapahtuvan osaamisen uudistumisen tueksi.

Korkeakoulutuksen ohjauksessa ja johtamisessa pitää tukea ja mahdollistaa kysyntälähtöisyyden lisääminen korkeakoulutuksen koulutustarjonnassa. Koulutustarjonnan on tuettava joustavaa, työhön limittyvää opiskelua.

Toimintaympäristön muutos ja teknologian murros voidaan kääntää Suomen mahdollisuudeksi. Työelämän muutos ja vaatimus osaamisen uudistamisesta koskee kaikkia toimialoja ja kaikkia koulutusasteita. Onnistuminen edellyttää meiltä kaikilta uudenlaista ajattelua.

Myös korkeakoulutukselta odotetaan, että se uskaltaa uudistua ja kantaa osaltaan vastuunsa työllisyyden edistämisessä ja elinikäisen oppimisen mahdollistajana erilaisissa työtehtävissä toimiville.

Lisätietoja:
Johtaja Riikka Heikinheimo, EK puh. 050 557 7887
Koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski, SAK puh. 040 564 7001
Johtava asiantuntija Ida Mielityinen, Akava puh. 050 594 0731
Asiantuntija, koulutus ja osaaminen Riina Nousiainen, STTK puh. 050 310 6056
Kehittämispäällikkö Sirpa Sivonen, Kuntatyönantajat puh. 050 571 8001
Neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos puh. 050 5941 710
Neuvotteleva virkamies Risto Lerssi, Valtion työmarkkinalaitos puh. 029 553 0022


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje