rss Ajankohtaiset

4.7.2018 12.44

Vuosilomalakiin tulossa viimein EU-tuomioistuimen edellyttämät muutokset

Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto on tyytyväinen, että EU:n tuomioistuimen edellyttämät muutokset ovat tulossa Suomen vuosilomalakiin.

Pitkälle sairauslomalle joutuvan työntekijän tilanne parantuu, kun lakimuutosta valmistelleen työryhmän esittämät muutokset turvaavat työntekijän oikeuden neljän viikon palkalliseen vuosilomaan sairaudesta tai kuntoutuksesta johtuvasta poissaolosta huolimatta. Lakiesitys on lähtenyt lausuntokierrokselle tänään.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutena asiana, että vuosilomaan lisätään täydentäväksi elementiksi lisäpäiviä sairausloman ajalta. Työntekijälle kertyy lisäpäiviä niiltä osin, kun vuosiloma on alle 24 päivää sairauspoissaolosta tai lääkinnällisesti kuntoutuksesta johtuen. Vuosiloma koostuu tällaisessa tapauksessa sekä vuosilomasta että lisäpäivistä.

– Lisäpäiviä ei uudessa esityksessä katsota työssäoloajaksi eikä vuosilomaan oikeuttavaksi ajaksi. Vuosilomaa täydentävät lisäpäivät ovat näistä syistä osittain ristiriidassa Suomea koskevien kansainvälisten velvoitteiden kanssa, Kannisto toteaa.

Hallituksen esityksen vaikutusarvioinnissa todetaan, että työnantajalle aiheutuvat kustannukset ovat huomattavasti korkeammat, jos lisäpäiviä käsiteltäisiin vuosilomana. Esityksestä puuttuu tarkempi arvio siitä, millaisista kustannuksista on lopulta kyse ja millaisia säästöjä ehdotettu malli tuo.

Akava on jättänyt yhdessä palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa täydentävän mielipiteen työryhmän esitykseen. Järjestöt ehdottavat, että esitystä muutetaan siten, että vuosiloma koostuu sairauspoissaolojen ja lääkinnällistä kuntoutusta koskevien poissaolojen ajalta kokonaisuudessaan vuosilomasta täydentävien lisäpäivien sijaan.

Yhteyshenkilö
Kuva
johtava asiantuntija Miia Kannisto
+358505515292
miia.kannisto@akava.fi

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje