Eugen Koev


Eugen Koev_verkkokäyttö


Eugen Koev toimii Akavassa pääekonomistina. Hän on valtiotieteiden lisensiaatti kansantaloustieteistä. Eugen on ollut töissä Akavassa 13 vuotta. Hän lukee vapaa-ajallaan pohjoismaisia dekkareita.

Eugenin blogitekstejä

21.9.2017 13.50Tuoreista ennusteista välittyy melko yhtenäinen kuva lähiaikojen talouskehityksestä Eugen Koev

Suomen taloudella menee pitkästä aikaa hyvin. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) ja Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) julkaisivat tuoreet talousennusteensa 19. ja 20. syyskuuta. Kaikki nostivat arviotaan sekä tämän että ensi vuoden talouskasvusta. Vuoden 2008 bruttokansantuotteen taso saavutetaan vihdoin.

Lue lisää | 0 Kommenttia

 

3.8.2017 13.46Työttömien haastatteluiden hyödyistä on vain mielipiteitä Eugen Koev

Työttömien työnhakijoiden säännölliset haastattelut kuuluvat maan hallituksen työllisyyspolitiikan innovaatioihin. Haastattelujen tavoitteena on lyhentää työttömyyden kestoa.

Lue lisää | 1 Kommentti

 

22.9.2016 9.00Miten voi erikoistua jäykistymättä? Eugen Koev

Sanan ”jäykkä” synonyymejä ovat muun muassa taipumaton, joustamaton, kankea ja tankea. Sanan ”erikoistunut” synonyymejä taas ovat erilaistunut, eriytynyt sekä vierasperäiset spesialisoitunut ja fokusoitunut. Sana ”jäykkä” herättää mielessäni kielteisiä tuntemuksia, sillä sitä käytetään kuvaamaan pysähtyneisyyttä ja taantumuksellisuutta. Erikoistunut taas kuulostaa hyvältä, peräti erinomaiselta.

Lue lisää | 0 Kommenttia

 

8.3.2016 10.35Kilpailukykysopimus ja palkkojen ostovoiman muutos – miten tämä lasketaan? Eugen Koev

Tuore kilpailukykysopimus on syystäkin herättänyt vilkasta keskustelua siitä, kuinka kalliiksi se käy yksittäiselle palkansaajalle.
Sopimuksen selkeimmin hahmottuva vaikutus on palkansaajien verotuksen kiristys. Tästä Veronmaksajien keskusliitto on esittänyt hyvin tarkan arvion. Keskituloisen, 3300 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan verotus kiristyy vuoteen 2020 mennessä niin, että hän vuodessa maksaa nykyisellä palkkatasollaan 507 euroa enemmän veroja.

Lue lisää | 1 Kommentti

 

23.2.2016 10.00Eläkkeiden sitominen palkkoihin on muutaman miljardin kysymys Eugen Koev

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkaindeksiksi on kansalaisaloite.fi – sivuston mukaan saanut yli 50 000 allekirjoittajaa ja kerää kannatusta 24.3.2016 saakka. Vaikuttaa ilmeiseltä, että aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Mistä on kysymys?

Lue lisää | 8 Kommenttia

 

Pääekonomisti Eugen Koevin ensikommentit budjettiriihestä



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje