rss Tuumaamo

Akavan asiantuntijat pohtivat ajankohtaisia asioita ja akavalaisille tärkeitä työelämään, koulutukseen ja talouteen liittyviä teemoja. Myös vierailevia kirjoittajia. Blogin pikaosoite on www.akava.fi/tuumamo, rss-syötteen osoite on www.akava.fi/rss/tuumaamo
6.8.2018 10.15

Kotikutoinen korkosuoja

Onko sinulla asuntolainaa? Jos et vielä ole suojautunut korkojen nousua vastaan, nyt alkaa olla korkea aika. Kerron, miten voit tehdä kotikutoisen korkosuojan ihan itse.
Asiantuntijoiden mukaan korkotason kääntyminen nousuun ei ole kovin kaukana. Useimmat odottavat, että Euroopan keskuspankki nostaa ensimmäisen kerran ohjauskorkoaan syksyllä 2019 tai viimeistään saman vuoden lopulla. Markkinakorot alkavat kohota jo vähän aikaisemmin, kun rahoitusmarkkinoilla aletaan ennakoida ja hinnoitella tulevia ohjauskoron nostoja. Lainakorot seuraavat perässä.

Pankit tarjoavat useita erilaisia vaihtoehtoja korkojen nousulta suojautumiseen. On korkokattoa, korkoputkea ja kiinteää korkoa. Korkokatto määrittää lainallesi enimmäiskoron. Ostamalla korkokaton vakuutat itsesi siltä varalta, että korot nousevat katon määrittämän rajan yläpuolelle. Korkoputkessa taas maksat aina vähintään tiettyä minimikorkoa (putken alaraja). Luopumalla mahdollisuudesta sitä matalampiin korkoihin ostat itsellesi putken ylärajan eli koroille katon. Maksamasi korko liikkuu korkoputken määräämissä rajoissa.

Kiinteä korko tarjoaa nimensä mukaisesti sinulle muuttumattoman koron pitkäksi aikaa, esimerkiksi 5 vuodeksi. Karkeasti ottaen voitat, kun lyhyet korot nousevat kiinteän koron yläpuolelle ja häviät lyhyiden korkojen pysytellessä sen alapuolella. Viimeisen vuosikymmenen aikana kiinteä korko on luultavasti tullut kalliiksi, sillä lyhyet korot ovat olleet poikkeuksellisen matalia.

Voit helposti rakentaa kotikutoisen korkosuojan ihan itse käyttämällä kiinteän koron ideaa. Oletetaan, että sinulla on 100 000 euroa asuntolainaa, jonka vaihtuva korko on tällä hetkellä tasan yksi prosentti ja laina-aikaa jäljellä 10 vuotta. Jäljellä olevan laina-ajan aikana korko todennäköisesti nousee. Oletetaan, että arvioit koron olevan keskimäärin 2.5 prosenttia seuraavan 10 vuoden aikana (itse asiassa vuoden 2003 alusta lähtien asuntolainakannan keskikorko on ollut 2.6 prosenttia).

Toimi ikään kuin maksaisit kiinteää 2.5 prosentin korkoa siten, että maksat pankille sen perimän lainakoron (yksi prosentti) ja laitat loput itsellesi säästöön. Ensimmäisenä vuotena maksat pankille korkoja 1000 euroa ja laitat säästöön 1500 euroa. Säästösi kasvaa niin kauan kuin lainakorko on alle 2.5 prosenttia. Sitten kun lainakorko nousee 2.5 prosentin yläpuolelle, maksat pankille korkoa normaalista tulovirrastasi kiinteän 2.5 prosentin verran ja otat loput kerryttämistäsi säästöistä. Jos korko on 3 prosenttia, maksat 2500 euroa normaalisti tuloistasi ja lisäksi otat 500 euroa säästöistä.

Esimerkki on tarkoituksella hyvin yksinkertaistettu. Todellisuudessa rahasummat pienentyvät laina-ajan loppua kohden, koska lyhennysten ansiosta lainaa on vähemmän jäljellä. Niinpä säästöt riittävät pidempään. Lisäksi, toisin kuin laskelmassa, lainaa lyhennetään ja korkoja maksetaan useammin kuin kerran vuodessa. Idea toimii silloinkin. 

Kun varaudut tällä tavalla järjestelmällisesti korkojen nousuun, saat itsellesi täyden hyödyn matalista koroista  sen sijaan, että maksamalla kiinteää korkoa antaisit hyödyn pankille. Säästämäsi rahat voivat mennä tilille tai vaikkapa matalariskisiin sijoitusrahastoihin. Valinta on sinun.

Olen ihmetellyt, miksi pankit eivät tarjoa asuntolaina-asiakkailleen tämän tapaista lainan ja säästämisen pakettia. Asiakas voisi valita minkä tahansa mieleisensä (lainakorkoa korkeamman) koron ja sitoutuisi säästämään sen ja todellisen koron erotuksen. Hän varautuisi korkojen nousuun, pankki saisi lisää sijoitusasiakkaita ja jopa kotitalouksien velkaantumisesta huolissaan olevat viranomaiset olisivat luultavasti tyytyväisiä. Kaikki voittaisivat.

Pasi Sorjonen 1


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje