rss Tuumaamo

Akavan asiantuntijat pohtivat ajankohtaisia asioita ja akavalaisille tärkeitä työelämään, koulutukseen ja talouteen liittyviä teemoja. Myös vierailevia kirjoittajia. Blogin pikaosoite on www.akava.fi/tuumamo, rss-syötteen osoite on www.akava.fi/rss/tuumaamo
18.5.2018 15.22

Eläketason korotus tilauksessa – kuka hoitaa laskun?

Katri Ojala

SDP on esittänyt ratkaisumallin pienituloisten eläkeläisten toimeentulon parantamiseksi. Huolenaihe on merkittävä, mutta kestävän ratkaisun löytämisessä on haasteensa.

Työeläke karttuu työstä, kansaneläke ja takuueläke turvaavat pienituloisia

Eläkkeen taso kytkeytyy eläkettä edeltävään työuraan, sillä työeläke karttuu tehdystä työstä. Työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen, matala ansiotaso tai lyhyt työura tuottavat matalan eläkkeen. Jos työeläkettä ei ole karttunut tai sen taso on jäänyt matalaksi, kansaneläke ja sitä täydentävä takuueläke turvaavat toimeentulon eläkkeellä. Työeläkkeen myöntävät työeläkejärjestelmän eläkelaitokset, kansaneläkkeen ja takuueläkkeen myöntää Kela. 

Täyttä kansaneläkettä voi saada vain, jos työeläkkeiden yhteismäärä ennen veroja on enintään 55,54 euroa/kk. Jos työeläkettä saa enemmän, kansaneläke pienenee ja tietyn rajan jälkeen sitä ei saa lainkaan. Kansaneläkettä voi saada enintään 1299,87 euroa/kk suuruista työeläkettä saava yksin asuva henkilö. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pelkkää Kelan myöntämää eläkettä saavan etuus on kasvanut reaalisesti noin 23 prosenttia, 1 000–1 200 euron tulotasolla noin seitsemän prosenttia ja 1 400–3 000 euron eläketasolla 3–5 prosenttia.

EU:n käyttämän määritelmän mukaan henkilö on köyhä, jos hänen tulonsa jäävät alle 60 prosenttiin koko väestön mediaanituloista. Tätä määritelmää käyttäen köyhien eläkeikäisten osuus on Suomessa pienentynyt viime vuosikymmenen aikana, mutta on edelleen lähellä EU:n keskiarvoa. Köyhyysriskiin vaikuttavat kuitenkin muutkin tekijät. Eläkkeensaajalla voi olla muita etuuksia ja keskeisiä ovat myös yhteiskunnan tarjoamat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä näiden palveluiden ja lääkekulujen kustannukset. 

SDP:n eläkemalli

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sai aikaan keskustelua vappupuheellaan lupaamalla useamman vuoden ohjelman, jolla alle 1400 euron eläkkeisiin lisättäisiin 100 euroa kuukaudessa. SDP:n eläkemallissa kansaneläkkeeseen ja takuueläkkeeseen tehtäisiin normaalit indeksikorotukset. Lisäksi kansaneläkkeen ja työeläkkeen yhteensovitusta muutettaisiin siten, että pientä työeläkettä (alle 1400 euroa/kk) saavien toimeentulo paranisi 30 euroa/kk. Antti Rinne on kommentoinut, että uudistus tehtäisiin korottamalla kansaneläkkeiden suojaosuutta niin, että myös pienimmät työeläkkeet nousevat. Rinne tarkoittanee, että SDP:n mallissa 55,54 euroa/kk täyden kansaneläkkeen tulorajaa nostettaisiin. Tällöin kansaneläkettä maksettaisiin nykyistä enemmän työeläkkeen rinnalla, mutta työeläke ei nouse. Yhteensovituksessa täydestä kansaneläkkeestä vähennetään puolet hakijan työeläkkeiden ja täyteen kansaneläkkeeseen oikeuttavan tulorajan erotuksesta. 

Ratkaisu on kallis, sillä korotus jakaantuu takuueläkkeen saajia laajemmalle ryhmälle. Kansaneläkettä saa Suomessa yli 600 000 henkilöä. SDP:n mallissa tavoitellaan kuitenkin myös pienten työeläkkeiden saajien tulotason nousua. SDP:n vuoden 2018 vaihtoehtobudjetin mukaan eläkemalli lisää etuusmenoja 179 miljoonaa euroa. Saatavat verotulot huomioon ottaen nettovaikutus olisi -117 miljoonaa euroa. Rinne on todennut, että korotus maksaisi yhteensä noin 540 miljoonaa euroa. Uudistuksen hinnaksi on saatu eri tahoilla myös huomattavasti suurempia summia. Eläkeratkaisun vaikutusten laajuus näkyy kokonaisuutena vasta kun esityksen yksityiskohdat tuodaan esille.

Miten eläketason nosto rahoitettaisiin ja mitä SDP:n eläkemalli tarkoittaisi?

SDP esittää pienten eläkkeiden korotuksen rahoittamista veropohjaa muuttamalla. SDP:n mallissa pieni- ja keskituloisten palkansaajien, eläkkeensaajien sekä työttömien verotusta kevennetään ja veropohjaa laajennetaan finanssisektorin toimijoihin. Rinne on korostanut, että SDP haluaa siirtää verotusta suuntaan, jossa omistamista ja pääomia verotetaan nykyistä enemmän. SDP esittää, että nyt osinkoveroista vapautetuilta yhteisöiltä perittäisiin viiden prosentin lähdevero osingoista. Näitä yhteisöjä ovat eläke- ja sijoitusrahastot, yleishyödylliset yhteisöt ja säätiöt. SDP laskee veron tuottavan valtiolle 250 miljoonaa euroa vuodessa. 

SDP:n eläkemalli toteutettaisiin työeläkejärjestelmän ulkopuolella ja rahoitettaisiin verovaroin veropohjaa koskevilla muutoksilla. Eläkerahastojen osinkojen verotuksesta syntyviä kustannusvaikutuksia on kuitenkin syytä selvittää tarkemmin, sillä tällä voi olla vaikutusta työeläkejärjestelmän rahoituksen tasapainoon. Tällöin malli voi läikkyä välillisesti myös työeläkejärjestelmän puolelle.

Kestääkö julkinen talous?

SDP:n vuoden 2018 vaihtoehtobudjetti lisää julkisia menoja. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat vuosittain jo nykylainsäädännön perusteella. VM katsoo myös, että nähtävissä oleva talouskasvu ei riitä rahoittamaan verovaroin katettavia, nykyisen lainsäädännön tarjoamia etuuksia ja palveluja pitkällä aikavälillä. Jotta alijäämä pysyisi ennallaan, julkisia menoja pitäisi siis leikata. Kestääkö julkinen talous väestön vanhenemisesta johtuvan rasituksen lisäksi pienten eläkkeiden tason korotuksen? Onnistuuko rahoituksen kerääminen SDP:n esittämällä veropohjan laajentamisella vai joudutaanko alijäämää kattamaan velanotolla? Riskejä on olemassa. 


  • Katri Ojala, johtava asiantuntija

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje