Akavan lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esityksestä sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

10.8.2012 Jarmo Pätäri
Dnro 093/62/2012

Lausuntopyyntönne 27.6.2012/Dnro STM:024:00/2012

Hallituksen esitys sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Lausunnon pääkohdat

  • Akava hyväksyy hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset lääkekorvausjärjestelmään sekä matka-, tutkimus- ja hoitokustannusten korvauksiin.
  • Akava ei myöskään vastusta sairausvakuutuksen rahoituksen rahoitusosuuksien väliaikaista muuttamista.
  • Akava kritisoi asian puutteellista kolmikantaista valmistelua.
Esitetyt säästöt valtion osuuteen sairausvakuutuksen rahoituksessa perustuvat hallitusohjelmaan sekä budjetin jatkovalmisteluun. Asian ollessa jo poliittisesti ratkaistu, sen yksityiskohtien vaikutusten arviointi vaikuttaa turhalta. Akava yhtyy niiden osalta pääosin lääkäri- ja farmasialiiton vaikutusarvioihin.

Lääkekorvausten kokonaisuudistusta valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä määräajan ollessa kuluvan vuoden loppuun. Nyt tehdyt ratkaisut eivät ole ristiriidassa tulevien rakennemuutosten kanssa. Akavalla on runsaasti näkemyksiä siitä, millainen tulevan lääkekorvausjärjestelmän tulisi olla ja tältä osin viittaamme myös ym. jäsenliittojemme lausuntoihin.

Akava pitää selvänä, että sairausvakuutuksen rahoitusjärjestelmään tehtävät muutokset pitää valmistella riittävällä aikataululla kolmikantaisesti. Tällöin voidaan ratkaisut tehdä asiakokonaisuus huomioon ottaen ja tarvittavien selvitysten jälkeen. Myös rahoittajatahojen uuteen tarkasteluun pitää olla valmiutta.

Nyt palkansaajapuoli asetettiin hankalaan tilanteeseen rahoitusosuuksien väliaikaisen muuttamisen osalta. Esitys oli hyväksyttävä, koska muutoin leikkaukset vakuutettujen korvausosuuksiin olisivat olleet huomattavasti suuremmat ja jopa vaarantaneet vakuutettujen tarpeellisen sairaanhoidon.

Akava ry


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje