Akavan lausunto ehdotuksesta Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman uudistamiseksi

29.6.2012 Vesa Vuorenkoski
Dnro 076/62/2012

Lausuntopyyntönne 23.5.2012/Dnro YM048:00/2010

Akavan lausunto ehdotuksesta kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman uudistamiseksi

Ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on tehnyt ehdotuksen kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman uudistamiseksi. Työryhmän tehtävänä oli konkretisoida, miten kulutuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristöhaittoja leikataan ja samalla parannetaan elämänlaatua ja löydetään uusia mahdollisuuksia vihreälle taloudelle ja työpaikkojen syntymiselle.

Ohjelmassa esitetyt lähtökohtahaasteet ovat oikeansuuntaiset. Kulutus- ja tuotanto-rakenteiden muutokset ovat välttämättömiä talouskasvun kestävyyden takaamiseksi. Ohjelmassa esitetään ehdotuksia toimenpiteiksi, jotka liittyvät kestävän kulutuksen tietopohjan parantamiseen, taloudellisen ohjauksen kannustinvaikutuksiin ja julkisen sektorin omaan toimintaan.

Akavan mielestä ohjelmassa on monia kannatettavia ja tärkeitä toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla voidaan edistää kestävää kulutusta ja tuotantoa. Ohjelman toimenpiteet eivät kuitenkaan välttämättä kovinkaan hyvin vastaa alkuperäiseen haasteeseen konkreettisista toimenpiteistä erityisesti liittyen uusiin mahdollisuuksiin vihreän talouden kasvattamiseksi.

Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmassa pitäisi huomioida selkeämmin uusien innovaatioiden luomisen merkitys vihreän talouden kasvun moottorina. Resurssitehokkuus ja vihreä talous edellyttää aivan uudenlaisia innovaatioita sekä kysyntälähtöisessä tavara- että palvelutuotannossa. Uusien innovaatioiden luominen on keskeisin tekijä uudenlaisten ratkaisujen luomisessa kestävämpään kulutukseen perustuvaan markkinaan. Kysynnän ja tarjonnan välinen suhde uusien innovaatioiden syntymisessä markkinoilla on monitahoinen, ja muutoksen luominen edellyttää erittäin laajan skaalan toimenpiteitä. Vihreän talouden innovaatiopolitiikassa olisi huomioitava sekä panostukset julkisen sektorin suoraan rahoittamaan innovaatiotoimintaan, että yksityisen sektorin kannustaminen lisäämään merkittävästi panostuksia uusien innovaatioiden tuottamiseen.

Toinen keskeinen heikkous ohjelman ehdotusten taustaoletuksissa liittyy kysynnän ohjaamiseen ja kestävän kulutuksen tietopohjaan. Tulevaisuuden kannalta tärkeim-mät muutokset on saatava aikaan kehittämällä suomalaista koulutusjärjestelmää perusasteelta aina korkea-asteelle saakka huomioimaan entistä paremmin vihreään talouteen ja resurssitehokkuuteen liittyviä teemoja. Ohjelmasta puuttuvat täysin koulutusjärjestelmän kehittämiseen liittyvät ehdotukset.

Akava ry


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje