Akavan lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle raportista "Toiminnallista ruotsia - lähtökohtia ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä"

31.8.2012 Ida Mielityinen
Dnro 074/62/2012

Lausuntopyyntönne 22.5.2012/Dnro OKM/77/040/2011

Toiminnallista ruotsia – lähtökohtia ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä

Toiminnallisuuden lisääminen kielten opiskelussa edellyttää väistämättä opetusmenetelmien kehittämistä

  • Ruotsin kielen aseman vahvistamisella on kiire – kieli on kansalliskieli ja sen hallinta ehto moniin tehtäviin.
  • Opetuksen kehittämisessä oikeakielisyyden sijaan huomio kiinnitettävä kielellä selviämiseen.
  • Viestintävalmiuksien kehittäminen ja toiminnallisuuden edistäminen kiel-ten opetuksessa oikea suunta.
  • Ryhmän esitykset vaativat resursseja sekä opettajien täydennyskoulutukseen että opetuksen kehittämiseen käytännössä.

Akava pitää erittäin hyvänä, että oma työryhmä on keskittynyt pohtimaan toisen kansalliskielemme aseman vahvistamista. Ruotsin kielen asema on paitsi tärkeä jo lähtökohtaisesti maamme toisena virallisena kielenä, sen hallinta on ehto moniin keskeisiin tehtäviin. Jo tästä syystä on huolehdittava siitä, että yleissivistävä koulutus tarjoaa pohjan kielen hallinnalle kaikille kansalaisille.

On erittäin huolestuttavaa ja paradoksaalista, että kielten oppiminen on Suomessa kaiken kaikkiaan vähentynyt. Näin on tilanteessa, jossa jonkinasteista kielitaitoa vaaditaan lähes kaikissa tehtävissä. Valmisteilla olevan kielistrategian toteuttamisella on jo kiire.
 
Suomessa on perinteisesti vieraiden kielten opetuksessa kiinnitetty liikaa huomiota oikeakielisyyteen eikä kielellä selviämiseen. Tämän korjaamiseksi voisi nykyistä keskustelevampi ja vuorovaikutteisempi opetusmetodi tuottaa parempia tuloksia nimenomaan kielitaidon toiminnallisuuden kannalta.  Kehitystä tukisi myös sosiaalisen median ja älypuhelimiin suunniteltujen palvelujen ja pelien hyödyntäminen osana opetusta.

Akava katsookin, että Hallitusohjelman painotus viestintävalmiuksien kehittämiseen on oikea suuntaus kielten opetuksen kehittämisessä. Koulutusjatkumoa koskevien ehdotusten joukosta Akava pitää erityisen hyvänä ehdotusta oppiainejakoisuuden lieventämisestä siten, että ruotsin kielen opetusta olisi mahdollista integroida muiden oppiaineiden opetukseen. Tämä suuntaus on kaiken kaikkiaan kannatettavaa koulutuksen ja opetuksen kehittämisessä.

Opetussuunnitelmien ja -menetelmien kehittämisen merkitystä ei voi liiaksi korostaa ruotsin kielen opetuksessa ja sen aseman vahvistamisessa. Asenneilmapiiri ei ole ollut maassamme suotuisin ruotsin kielen opiskelulle ja osaamiselle. Ohjauksella on merkittävä rooli asenteiden muokkauksessa oikean tiedon jakamisen kautta.

Akava pitää hyvänä, että työryhmä on ottanut huomioon ruotsin kielen osaamisen merkityksen maahanmuuttajien aseman parantamiseksi. Akava pitää kaiken kaikkiaan tarkastelunäkökulmia hyvinä (koulutusjatkumo, opetussuunnitelmat ja -menetelmät sekä maahanmuuttajien ruotsin kielen oppimisen kehittäminen).

Lopuksi Akava haluaa korostaa, että kaikkien työryhmän tavoitteiden toteuttaminen vaatii resursseja sekä opettajien täydennyskoulutukseen että opetuksen kehittämiseen käytännössä. 

Akava ry


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje