29.8.2018

Akava: Budjettiriihessä oikeansuuntaisia päätöksiä innovaatio- ja tutkimusrahoituksesta

Työelämää_23_a

Akava kiittää hallituksen päätöstä kasvattaa panostuksia innovaatioihin ja tutkimukseen. Palkansaajien ostovoima parantuu budjettiriihen päätösten ja työttömyysvakuutusmaksun alennuksen ansiosta. Työllisyystoimenpiteitä esiteltiin määrällisesti paljon, mutta ne eivät luultavasti riitä nostamaan työllisyysastetta tarpeeksi.

Hallitus toteutti hallitusohjelmansa lupausta, että palkkaverotus ei kiristy. Lähes kaikkien palkansaajien verotus olisi kiristynyt ilman työttömyysvakuutusmaksun alennusta. Ostovoiman myönteinen kehitys turvataan, kun kilpailukykysopimuksen mukaisia sosiaalivakuutusmaksujen korotuksia palkansaajille ei tehdä.

– Olemme esittäneet työtulojen verotukseen vaalikausien yli ulottuvaa keventämisohjelmaa. Budjettiriihessä hallituksella olisi ollut hyvä tilaisuus arvioida  verotuksen kehittämistarpeita laajemminkin, toteaa puheenjohtaja Sture Fjäder.

Työllisyystoimissa useita ehdotuksia

Osana työllisyystoimipakettia ovat palkkatuen muutokset. Niiden tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä, joissa sen vaikuttavuus on ollut parhaimmillaan. TE-toimistojen toimintamenoja lisätään jossain määrin.

Työttömyysturvan uudistamisessa helpotettiin lyhytkestoisen työn vastaanottamista. Lisäksi yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen aseman parantaminen on kannatettava muutos. Akava pitää myös tervetulleena, että osatyökykyisten työllistymistä helpotetaan monilla toimenpiteillä.

Akava on ehdottanut toimia nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on varmistaa, että jokaisella on vähintään toisen asteen tutkinto. Maahanmuuttajanuorten työllistymistä edistävät toimet ovat oikea askel.

Hallitus on päättänyt viedä eteenpäin työntekijän irtisanomissuojan heikentämistä alle 20 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Toimenpiteellä on todennäköisesti erittäin vähäisiä vaikutuksia työllisyyteen. Esitys pitää vetää pois valmistelusta.

– Akava pitää hallituksen esittämää yli sadan miljoonan euron rahoituksen pysyvää tasokorotusta oikeansuuntaisena toimena tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi. Tehtävää jää kuitenkin vielä seuraavalle hallitukselle, jotta tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perusrahoitus saadaan nostettua tavoitellulle tasolle, eli neljään prosentin osuuteen bruttokansantuotteesta, Fjäder sanoo.

Hallitus korjaa osaamistalouden perustaa

Akavan tavoite on lisäksi nostaa korkeakoulujen perusrahoitus niille asetettuja tavoitteita vastaavalle tasolle. Panostukset Suomen Akatemiaan vahvistavat osaltaan huippututkimusta ja uusiutumiskykyä.  

Lukiokoulutusta uudistetaan merkittävästi ja nyt siihen saatiin lisäpanostuksia. Lukioiden ja ylioppilaskirjoitusten uudistaminen on tärkeää Suomen osaamiselle.

Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen hallitus kohdensi vain pienehköjä lisäresursseja. Toisen asteen koulutuksen rahoitus on kokonaisuudessaan riittämätön suhteessa aiempiin leikkauksiin ja uudistamistarpeisiin.

Kevään kehysriihessä päätettiin jatkuvan oppimisen uudistamisen toimista. Työelämän nopeat muutokset ovat osoittaneet ongelmakohtia koulutusjärjestelmässämme. Uusi täsmämääräraha aloille, joilla on työvoiman ja uuden osaamiseen tarvetta, on perusteltu.



Lisätietoja

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje