11.3.2009

Eläkeasioissa luotetaan eniten palkansaajajärjestöihin

Kaksi kolmesta vaatii eläkepäätöksen perumista

Kaksi kolmesta suomalaisesta (64 %) on sitä mieltä, että hallituksen olisi vedettävä eläkepäätös pois ja aloitettava neuvottelut työmarkkinajärjestöjen kanssa. Noin viidennes (22 %) puolestaan suosittelee tehdyn linjauksen viemistä eduskunnan käsittelyyn. Tiedot käyvät ilmi SAK:n, STTK:n ja Akavan TNS-Gallupilla teettämästä kyselystä, johon vastasi 1158 suomalaista 27.2. – 3.3.2009 välisenä aikana.

Yrittäjiä lukuun ottamatta kaikkien väestöryhmien enemmistö vaatii eläkepäätöksen perumista. Työntekijöistä näin ajattelee 76 prosenttia, alemmista toimihenkilöistä 66 prosenttia, johtajista 65 prosenttia ja ylemmistä toimihenkilöistä 58 prosenttia. Yrittäjistäkin 41 prosenttia kannattaa päätöksen vetämistä takaisin.

Eläkepäätös repii päähallituspuolueiden kannattajakunnan kahtia. Puolet keskustan ja kokoomuksen kannattajista haluaa, että ehdotus vedetään takaisin, toinen puoli suosittaa esityksen viemistä eduskuntaan. Vihreiden kannattajien suuri enemmistö (71 %) suosittelee hallitukselle perääntymistä eläkeasiassa.

Kansalaiset luottavat eläkeasioissa eniten palkansaajajärjestöihin

Kansalaiset eivät luota hallituksen kykyyn valmistella eläkkeitä koskevia päätöksiä. Kyselyn mukaan vain 15 prosenttia suomalaisista luottaa hallitukseen eläkeasioiden valmistelussa. Sen sijaan lähes puolet kansalaisista (48%) sanoo luottavansa näissä asioissa palkansaajajärjestöihin. Työnantajajärjestöihin luottaa ainoastaan 4 prosenttia suomalaisista. Joka kolmas kyselyyn vastanneista ei kuitenkaan osannut sanoa, mihin tahoon eläkekysymyksissä voisi luottaa.

Kansalaiset vastustavat eläkeiän nostamista

Laaja enemmistö suomalaisista (70 %) vastustaa hallituksen päätöstä eläkeiän nostamisesta asteittain 63 vuodesta 65 vuoteen.

Eläkeiän nostamista vastustaa 83 prosenttia työntekijöistä, 76 prosenttia alemmista toimihenkilöistä, 73 prosenttia johtajista ja 66 prosenttia ylemmistä toimihenkilöistä. Myös puolet yrittäjistä (49 %) vastustaa eläkeiän nostamista 65 vuoteen.

SAK:n, STTK:n ja Akavan jäsenet ovat selkeitä kannassaan eläkeiän nostamista vastaan. Hallituksen päätöstä vastustaa myös puolet kokoomuksen ja keskustan kannattajista ja vihreiden kannattajista 69 prosenttia.

Tutkimuksen yhteenveto on käytettävissä ohessa.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje