24.8.2010


Akavan hallitusohjelmatavoitteet: Kohti uutta kasvua ja hyvinvointia

Akava vaatii hallitusohjelmatavoitteissaan lainsäädäntömuutoksia työelämän kehittämiseksi. Työelämän lainsäädäntöä ei ole juuri uusittu viime vuosina, sillä nykyisen hallitusohjelman kirjaukset ovat olleet liian pehmeitä.

Lakimuutoksia tarvitaan työelämän kehittämiseksi

Seuraavalla hallituskaudella on valmisteltava useita lakimuutoksia, jotta saadaan käyttöön konkreettiset keinot ja sanktiot työelämän parantamiseksi. Esimerkiksi palkattomien ylitöiden tai määräaikaisten työsuhteiden ongelmat edellyttävät muita ratkaisuja kuin varovaisia kirjauksia ja hurskaita toiveilta.  Työurakeskustelussa tulisi siirtää huomio työyhteisöjen kehittämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen eläkeiän nostamisen sijaan.


Koska keskitettyjä tuloratkaisuja ei enää tehdä, hallitusohjelman rooli työelämän kehittämisessä korostuu entisestään.

Painopiste työelämän kehittämisessä

Akava tähtää hallitusohjelmatavoitteissaan työelämän kehittämiseen ja työurien pidentämiseen työhyvinvoinnin keinoin. Akava esittää vastuullisen johtamisen ja henkilöstöpolitiikan ohjelmaa, jonka laatisivat tuleva hallitus yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Eettisen ohjeiston avulla edistettäisiin henkilöstön hyvinvointia ja työpaikkojen tuloksellisuutta.

 

Julkisen sektorin täytyy itse toimia esimerkillisenä työnantajana ja ottaa ohjeistus käyttöön omassa toiminnassaan. Esimerkiksi tuottavuusohjelma on epäonnistunut, sillä tuottavuutta on yritetty nostaa liiaksi pelkin henkilöstöleikkauksin. Myöskään alueellistamisessa henkilöstön näkemystä ei ole otettu riittävästi huomioon.

 

– Valtion tukea saavien yritysten on sitouduttava vastuulliseen henkilöstöpolitiikkaan. Muussa tapauksessa tuki on perittävä takaisin, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen vaatii.

Yhteistoimintalakeja tiukennettava

Akava vaatii tulevaa hallitusta täsmentämään yhteistoimintalakeja.
– Siten voidaan ylläpitää henkilöstön osaamista ja ennakoida siihen liittyviä muutostarpeita. Myös ihmisten erilaiset elämäntilanteet pitää ottaa nykyistä paremmin huomioon.

 

Yhteistoimintamenettelyn neuvotteluaikaa on pidennettävä, jos työnantaja on laiminlyönyt henkilöstö- ja koulutussuunnitteluvelvoitettaan. Lisäksi yhteistoimintavelvoitteen vastaisesta toiminnasta säädettyjä sanktioita on kovennettava.

 

Kannusteeksi verolainsäädäntöön voidaan kirjataan varaus, jota työnantaja voi käyttää henkilöstön kouluttamiseen huonoina aikoina. Näin työnantajia kannustetaan henkilöstön ammattitaidon parantamiseen.

Harmaa ylityö seurantaan

Akava esittää, että työaikapankkijärjestelmä kirjataan työaikalakiin. Kaikki työhön sidonnainen aika, kuten työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen ja palkaton työ eli nk. harmaa ylityö on saatava lakisääteisen työaikaseurannan piiriin.

 

– Jos työtunnit jäävät kirjaamatta, ansiot jäävät saamatta. Vaikutukset ulottuvat vuosien päähän, sillä eläkekertymä jää pienemmäksi kuin pitäisi, Viljanen huomauttaa.

Määräaikaisuudet kuriin

Akava vaatii lainsäädäntöön selvän kirjauksen siitä, ettei työnantajan toimintaan liittyvä epävarmuus voi olla määräaikaisuuden perusteena. Näin saadaan estettyä se, että jotkut työnantajat käyttävät määräaikaisia palvelussuhteita kiertääkseen irtisanomissuojaa.

 

Yhteistoimintalakeihin on kirjattava myös velvoite siitä, että työnantaja ja henkilöstön edustajat sopivat määräaikaisten palvelussuhteiden käyttöön liittyvistä toimintatavoista. Yhteistoiminnassa arvioidaan määräaikaisuuksien käyttötarpeita ja seurataan toteutuneita määräaikaisia palvelussuhteita ja niiden perusteiden laillisuutta vähintään kaksi kertaa vuodessa.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje