13.8.2013 13:00

Akava valmis sopimaan palkat kahdeksi vuodeksi

Akava on valmis neuvottelemaan vähintään kaksivuotisesta työmarkkinaratkaisusta, jolla myös palkankorotukset sovittaisiin kahdeksi vuodeksi. Tämän jälkeen molemmilla sopijaosapuolilla olisi mahdollisuus irtisanoa sopimus tai sopia kolmannesta vuodesta sekä sen korotuksista, linjasi Akavan työvaliokunta tiistaina.

– Suomen talous sukeltaa nyt pahasti ja ay-liikkeen tehtävä on huolehtia siitä, että mahdollisimman monella on töitä. Akava on valmis takaamaan elinkeinoelämälle ennustettavuutta ja vakautta jopa kahdeksi vuodeksi kerrallaan, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Työvaliokunta antoi johdolleen valtuudet neuvotella maltillisista palkankorotuksista, jotka maksetaan kaikille.

– Nollakorotuksista Akava ei lähde neuvottelemaan. Selvitystemme mukaan joka viides johtaja ja asiantuntija tai erityisasiantuntija tekee kirjaamattomina ylitöinä lähes yhden ylimääräisen työpäivän viikossa, joten he ovat palkkansa ansainneet. Lisäksi Suomi pyörii nyt lähes yksinomaan palkansaajien kulutuksen varassa, kun vienti ei vedä. Tämä olisi työnantajankin hyvä muistaa, Fjäder huomauttaa.

Palkansaajien ostovoiman takaamiseksi Akava vaatii maan hallitusta tekemään vuosien 2014–2015 palkkaverotukseen inflaatiotarkistukset.

Akava on valmis neuvottelemaan suppeasta työmarkkinaratkaisusta nopeassa aikataulussa.

– Jos me työllistymisen nimissä sitoudumme maltillisiin korotuksiin, on myös työnantajan sitouduttava työllistämään. Tämän vuoksi voittoa tekevien yritysten vastuuta tuotannollistaloudellisissa irtisanomisissa pitää korottaa. Lisäksi Akava vaatii ammattiliitoille kanneoikeutta, Fjäder sanoo.

Akava sitoisi vuoden 2014 työeläkemaksun osaksi työmarkkinaratkaisua ja sopisi selkeän aikataulun työeläkejärjestelmän uudistamista koskeville neuvotteluille. Jo sovituista eläkemaksuista on pidettävä kiinni.


Lisätiedot:

puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717
johtaja Maria Löfgren, työelämäasiat, puh. 040 568 2798

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje