2.1.2013

Isyysvapaa pidemmäksi 

Isän oma vapaa pidentyi vuoden 2013 alussa 54 arkipäivään. Muutos perustuu hallitusohjelmaan ja raamisopimukseen.

Vapaan pitäminen yksinkertaistui, mikä helpottaa perheen arjen pyörittämistä. Muutos lisää työmarkkinoiden tasa-arvoa. Tarkoituksena on myös mahdollistaa lapsen hoitaminen kotona vanhempainpäivärahan turvin pidempään.

isänkanssa kotona



Katso video Isän kanssa

  • Lapset kertovat, millaista on olla isän kanssa. Videon ovat tuottaneet Akava ja SAK. Videon on toteuttanut Viestintätoimisto Deski Oy.


Pidempi isyysvapaa tuo joustoa perheen arkeen

Akavan asiantuntija Tarja Arkio katsoo, että isän oman vapaan pidentäminen on esimerkki siitä, että työmarkkinakeskusjärjestöiltä löytyy tahtoa ja kykyä sopia asioista. Isyysvapaan pidentämisestä sovitttiin raamisopimuksessa.

– Tämä kertoo rohkeudesta katsoa tulevaan myös vaikeina aikoina. On eurooppalaisittain poikkeuksellista, että etuuksia kasvatetaan tiukassa taloustilanteessa, Arkio kiittää.

Arkion mielestä perhevapaiden tasaisempi jakautuminen tehostaa suomalaisia työmarkkinoita.

– Saamme korkean osaamisen monipuolisemmin käyttöön, kun koulutetut naiset ovat tasa-arvoisemmin työmarkkinoilla mukana. Yhtä tärkeää on, että miesten mahdollisuudet olla koti-isiä parantuvat ilman, että heidän työmarkkinakelpoisuutensa heikkenee.

Arkio pitää muutosta askeleena oikeaan suuntaan perheen sisäisen vastuunjaon näkökulmasta.

– Isän pidempi jakso kotona luo tasa-arvoa arjen askareiden jakamiseen.

Isyysvapaan suosio kasvaa

Isyysvapaan käyttö on lisääntynyt viime vuosina. Kelan mukaan vuonna 1995 vain puolet isistä käytti vanhempainrahaetuuksia hyväkseen. Vuonna 2011 isyysrahaa maksettiin 73 prosentille isistä. Myös isäkuukauden käyttö on yleistynyt: viime vuonna sitä käytti jo 27 prosenttia isistä. Korkeasti koulutetut isät käyttävät oikeuttaan vapaisiin muita palkansaajia useammin ja pidempään.

– Isät käyttävät heille korvamerkittyä vapaata selvästi enemmän kuin molemmille vanhemmille tarkoittetua vapaata. Uudistus lisää varmasti isyysvapaiden käyttöä, Arkio ennustaa.

Tavoitteena 6+6+6 -malli

Isyysvapaan pidentyminen on tärkeä kehitysaskel, mutta Akavan tavoite on jakaa perhevapaat vieläkin tasaisemmin: 6 kuukautta äidille, 6 kuukautta isälle ja 6 kuukautta molemmille vanhemmille vapaasti jaettavaksi. Lisäksi Akava pitää tärkeänä osa-aikatyön mahdollisuuksien lisäämistä.

Arkion mukaan perhevapaiden tasaisemmalla jaolla voidaan parantaa nuorten korkeasti koulutettujen naisten pääsyä pysyviin työsuhteisiin.

– Työanantajat pelkäävät edelleen, että naisen mahdollinen äitiys vie tämän pitkäksi ajaksi pois töistä. Miehet tulevat yhtä lailla isiksi, mutta koska vastuu pienten lasten hoidosta kasautuu naisille, isyyttä ei pidetä samaan tapaan uhkana. Lisäksi naisten parempi työmarkkina-asema vaikuttaa myönteisesti naisen palkkaukseen ja uramahdollisuuksiin.  


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje