22.4.2014


Eläkejärjestelmä ei saa rangaista kouluttautumisesta


Akava on seurannut huolestuneena julkista keskustelua työura- ja työeläkejärjestelmän uudistamisesta. Puheissa tulee säännöllisesti ilmi, että koulutetut palkansaajat eivät tekisi raskasta työtä, heillä pitäisi olla muita korkeampi eläköitymisikä ja suuremmat karttumat pitäisi poistaa.

– Eläkejärjestelmä ei saa, eikä voi johtaa siihen, että opiskelemalla häviät. Tämä ei ole millään tavalla oikeudenmukaista niitä nuoria kohtaan, jotka investoivat kouluttautumalla sekä omaansa että Suomen tulevaisuuteen. Eikä siinä olisi mitään järkeä, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Eläkejärjestelmää uudistetaan tulevien vuosikymmenten yhteiskuntaa ja työntekijöitä varten. Työelämä muuttuu kiihtyvää vauhtia ja Suomi tarvitsee yhä enemmän koulutettua työvoimaa.

– Ammattikorkeakouluista ja yliopistoista valmistutaan myöhemmin kuin ammatillisesta koulutuksesta. Korkeakoulutetuilla täytyy olla työuransa aikana mahdollisuus kuroa eläkkeissä umpeen aikaa, jonka he ovat käyttäneet opiskeluun ja osaamiseensa. Tämän vuoksi korkeakouluissamme oleville nuorille on taattava, että he saavat korkeamman karttuman jossakin vaiheessa uraa, Fjäder sanoo.

Eläkeuudistuksessa on ennen kaikkea kysymys työurien pidentämisestä. Tilastokeskuksen tuoreen työolotutkimuksen mukaan superkarttuma vaikuttaa merkittävästi halukkuuteen jatkaa työuraa.

– Viime syksynä tehdyssä työolotutkimuksessa kysyttiin, lisääkö superkarttuma halukkuutta jatkaa työssä yli 63-vuotiaana. Halukkaiden osuus on kasvanut yli kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2008, jolloin tutkimus tehtiin edellisen kerran. Kymmenessä vuodessa halukkuus jatkaa työuraa on lisääntynyt 26 prosentista 43 prosenttiin, kertoo johtaja Maria Löfgren.

Peruskarttumaa suuremmalla karttumalla on huomattava vaikutus työurien pidentymiseen ja eläkkeiden riittävyyteen myös silloin, kun vanhuuseläkkeen alaikäraja lähenee.

Akava pitää erittäin tärkeänä, että työura- ja työeläkeneuvotteluissa huolehditaan niin raskasta ruumiillista kuin raskasta henkistä työtä tekevien palkansaajien jaksamisesta.

– Nyt keskustelu pyörii aika pitkälle siinä, minkä ikäisenä kenenkin pitää päästä eläkkeelle. Sen sijaan nyt pitää tehdä uraauurtavia toimia sen eteen, että työntekijät eivät joudu työkyvyttömyyseläkkeelle, jaksavat työskennellä nykyistä pitempään ja että eläkeikää lähestyvilläkin on työpaikka, jossa työuraa voi jatkaa, sanoo johtaja Maria Löfgren.

Lisätietoa superkarttumasta ja Tilastokeskuksen työolotutkimuksen tilastosta: www.akava.fi/superkarttuma

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje