22.4.2015


Hallituksen turvattava ostovoima, koulutus ja työelämän kehittäminen


Akava on valmis omalta osaltaan edistämään luottamusta lisääviä toimia hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kesken. Tämä oli esillä, kun puheenjohtaja Sture Fjäder tapasi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän keskiviikkoaamuna.

– Yhteiskuntasopimus voi tarjota hyvän työkalun luottamuksen lisäämiseksi. Sillä tulee kuitenkin olla oma tehtävänsä hallitusohjelman ja vuonna 2013 sovitun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkon muodostamassa kokonaisuudessa, Fjäder sanoo.

Strateginen hallitusohjelma on noussut julkisuudessa useita kertoja esille eduskuntavaalien alla ja niiden jälkeenkin. Akava on esittänyt puolueille, että Suomella tulee olla useita strategisia tavoitteita.

Akavan mielestä tulevan hallituksen tärkeimpinä tavoitteina tulee olla julkisen talouden saattaminen tasapainoon sekä taloudellinen kasvu, jonka tulee edistää uusien työpaikkojen syntymistä.

– Tämä edellyttää ehdottomasti sitä, että kansalaisten osaamistasoa parannetaan ja työntekijöiden ammattitaitoa ylläpidetään ja kehitetään. Akava esittää osaamisstrategiaa, jolla turvataan koulutuksen resurssit, mutta tehostetaan toimintaa. Koulutuksen laatuun panostaminen edellyttää sitä, että koulutuksen resursseista ohjataan mahdollisimman paljon opetukseen ja tutkimukseen.

Työeläkeuudistusta on täydennettävä työelämän kehittämistoimilla siten, että työurat todella pitenevät kestävästi, Akava linjaa.

Akavan mielestä yhteiskuntasopimuksesta voi olla hyötyä, jos sen valmistelun tuloksena Suomeen syntyy lisää osaamista, kilpailukykyä, kasvua ja työtä.

– Mikäli yhteiskuntasopimusta ryhdytään valmistelemaan, haluamme tietää hallitusta muodostavien puolueiden päätökset hallitusohjelman sisällöstä. Kun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkoa arvioidaan, meille olennaisia ovat hallituksen linjaukset ostovoiman turvaamisesta ja työelämän laadullisesta kehittämisestä, Fjäder sanoo.

Ohessa Akavan ehdotus strategiseksi hallitusohjelmaksi
Akavan esitys strategiseksi hallitusohjelmaksi 2015

Lisätiedot:
Puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje