3.10.2016

Akava: Käsitys työttömien aktivoinnista jäänyt menneelle vuosituhannelle

Akava on erittäin pettynyt tapaan, jolla työttömien omaan aktiivisuuteen suhtaudutaan työllisyystyöryhmän toimeksiannossa ja raportissa. Työryhmän esittämässä mallissa ei huomioida millään tavalla työttömän omatoimista työnhakua. Myöskään opiskeluun tai osaamisen kehittämiseen ei haluta ottaa kantaa.

Työttömällä on mallissa rahattomia omavastuupäiviä. Ne muuttuvat korvauspäiviksi, jos hän on ollut edeltävän kolmen kuukauden aikana töissä vähintään 18 tunnin ajan neljän viikon aikana tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin viiden päivän ajan. Jos nämä ehdot eivät täyty, työtön menettää yhden korvauspäivän kuukaudessa ja työttömyysturvan taso laskee 4,65 prosenttia.

Akava pitää erittäin suurena ongelmana, että omavastuupäivien lisäämiseltä ei voi välttyä aktiivisellakaan omatoimisella työnhaulla.

– Erityisesti korkeakoulutetut työttömät eivät jää vain TE-toimistojen avun varaan, vaan etsivät töitä ja pyrkivät pitämään osaamistaan yllä itse aktiivisesti. Tämän huomiotta jättäminen ei parhaalla tahdollakaan sanoen ole nykyaikaa, sanoo Akavaa työryhmässä edustanut ekonomisti Heikki Taulu.

Akava ihmettelee erityisesti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n nuivaa suhtautumista työttömien opiskeluun ja osaamisen lisäämiseen.

– Kun aloja häviää ja uusia syntyy tilalle, on aivan ehdottoman tärkeää, että niin työssä olevien kuin työttömien osaamista ja koulutusta täydennetään jatkuvasti. Osaavat työntekijät ovat Suomen menestyksen kulmakivi. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi työttömien koulutuksen lisäämistä vastustetaan, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akava pitää omavastuupäivien lisäämisen kriteereitä epäoikeudenmukaisena ja epätasa-arvoisena niitä työnhakijoita kohtaan, joille ei tarjota työllistymistä edistävää palvelua ja jotka eivät aktiivisesta työn hakemisesta huolimattakaan onnistu työllistymään ehdot täyttävällä tavalla. Työnhaun riittävä aktiivisuus voitaisiin todentaa esimerkiksi kolmen kuukauden välein tapahtuvan haastattelun yhteydessä.

Akava vaatii maan hallitusta parantamaan työttömien opiskelumahdollisuuksia.

– Akava esitti jatkuvasti, että työryhmä olisi ottanut selvästi kantaa vähintään sen puolesta, että opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi käynnistettäisiin selvitys. Hallituksen on otettava koppi tästä, jos aiomme parantaa Suomen kilpailukyvyn kivijalkaa. Nyt olisi tärkeintä keksiä positiivisia porkkanoita, joilla työttömiä kannustetaan töihin ja kehittämään osaamistaan. Valitettavasti meillä tehdään päinvastoin, Fjäder ihmettelee.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717, twitter: @SFjder

Ekonomisti Heikki Taulu, puh. 050 361 2869



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje