22.10.2016

Akava odottaa merkittävää pääomitusta korkeakouluille

Hallituksen suunnitelmat pääomittaa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja on otettu tyytyväisinä vastaan Akavassa. Hallitus valmistelee korkeakoulujen tuntuvaa pääomittamista ensi kevään kehysriihen yhteydessä. Tarkoituksena on myydä valtion omaisuutta ja sijoittaa saatuja tuloja korkeakoulujen pääomiin. Akava pitää tätä oikeana toimenpiteenä tutkimuksen, koulutuksen ja kasvun näkökulmista. Samalla vahvistetaan korkeakoulujen autonomiaa.

Sture Fjäder 3
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder pitää korkeakoulujen pääomittamista oikeansuuntaisena suunnitelmana ja toivoo, etä näin tehtävät panostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat merkittäviä.

Korkeakoulujen pääomittamisen summat ja mallit ovat vielä avoimia kysymyksiä. Hallitus on asettanut työryhmän valmistelemaan pääomitusta. Tilanne tarjoaa mahdollisuuden rakentaa aivan uudentyyppisiäkin pääomittamiseen liittyviä malleja.

– Odotamme, että puhutaan sadoista miljoonista euroista. Maininta hallitusohjelmassa ja arvovaltainen työryhmä antavat olettaa, että ollaan tekemässä mittakaavaltaan isoa investointia. Pääministerin lupaus siitä, että valtion tase pannaan tuottavampaan työhön tieteeseen ja tutkimukseen sijoittamalla antaa myös viitteitä tähän suuntaan, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder arvioi.

– Esimerkiksi korkeakoulujen omat kasvatit eli alumnit on saatava paremmin mukaan korkeakoulujen rahoittamiseen ja kehittämiseen. Tähän tarvitaan erilaisia kannustavia osallistumistapoja. Kun tämä toimii monissa maissa, miksei meilläkin, Fjäder kysyy.

– Aiemmin tehdyt koulutusleikkaukset olivat kova isku korkeakouluille. Toivomme, että hallitus uskaltaa vaikeina taloudellisina aikoina todella panostaa koulutukseen ja tutkimukseen. Nyt meidän tulee hakea tulevaisuuden menestyksen ja kasvun avaimia panostamalla koulutukseen ja tutkimukseen, Fjäder vetoaa.

Lisätiedot

Sture Fjäder, puheenjohtaja, puh. 0400 609 717, twitter: @SFjder


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje