28.9.2016

Akava: Työllisyystyöryhmän mallista puuttuu kannustaminen työttömän omaan aktiivisuuteen

Puheenjohtaja Sture Fjäder suhtautuu kriittisesti työllisyystyöryhmän raporttiin, koska malli ei huomioi työttömän omaehtoista aktiivisuutta millään tavalla. Lisäksi työttömyysturvaan on jo ennestään tulossa vuoden alussa mittavia leikkauksia, eikä niiden vaikutuksista ole tietoa.

Sture Fjäder 4

Akavan hallitus käsittelee asian keskiviikkona 5. lokakuuta. 
 
– Työllisyyden parantaminen on tärkeää, mutta esitetty malli on epäreilu kaikkia niitä työttömiä kohtaan, jotka pyrkivät itse hyvin aktiivisesti työllistymään, mutta eivät siinä välttämättä onnistu. Lisäksi, mistä korkeakoulutetut asiantuntijat voivat löytää osaamistaan ja koulutustaan vastaavaa työtä 18 tunnin ajaksi kolmessa kuukaudessa, kuten raportissa esitetään? Fjäder kysyy.
 
Jos työtön ei työllisty kolmen kuukauden tarkasteluperiodin aikana tai osallistu vähintään viideksi päiväksi työvoimapoliittiseen palveluun, hänen työttömyysturvansa heikkenee. Mallissa ei kuitenkaan huomioida lieventävänä seikkana omaa aktiivista työnhakua, johon ei käytetä TE-toimiston palvelua. 
 
– Mallissa vaadittuja työvoimapoliittisia toimenpiteitä ei ole läheskään kaikille tarjolla, eivätkä TE-toimistojen työntekijätkään repeä kaikkeen raportissa esitettyyn. Korkeakoulutetut tunnistavat usein itse parhaiten oman osaamisensa ja kehittymistarpeensa ja hakevat työtä tai koulutusta omaehtoisesti. Olisi aivan absurdia ja todella väärin rangaista heitä tästä, sanoo ekonomisti Heikki Taulu.
 
Myös työllistymisehto jäi raportissa epätasa-arvoiseksi, koska sen saavuttamiseen on hyvin erilaiset mahdollisuudet eri aloilla ja alueilla.
 
Akava ihmettelee, miksi malliin ei suostuttu ottamaan mukaan mitään kannustavia ehdotuksia. Esimerkiksi työttömyyden aikaisen opiskelun mahdollistamista nykyistä laajemmin olisi pitänyt kehittää.
 
– Meillä on runsaasti esimerkkejä siitä, kuinka työttömyyden aikana suoritetut opinnot tai osaamisen kehittäminen ovat parantaneet työttömien työmarkkina-asemaa. Lisäksi opiskelu on selkeä osoitus siitä, että ihmisellä on halua kohentaa osaamistaan ja työllistyä uudestaan. En ole kuullut yhtään järkevää perustelua sille, miksi työttömiä ei tulisi kannustaa tähän, Taulu toteaa.
 
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Sture Fjäder, puh. 0400 609 717, twitter: @SFjder
Ekonomisti Heikki Taulu, puh. 050 361 2869

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje