12.1.2018

Toinen aktiivimalli ei ole tarpeen, omaehtoinen työnhaku liitettävä nykyiseen malliin


Akava esittää, että työttömyysturvaan suunniteltua toista aktiivimallia ei toteuteta, vaan sen olennaisin osa eli omaehtoinen työnhaku sisällytetään nykyiseen aktiivimalliin. Lakia aktiivimallista tulee muuttaa niin, että omaehtoisella työnhaulla voi välttyä työttömyysturvan alenemiselta. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakiesitystä omatoimisesta työnhaun mallista, ns. toista aktiivimallia.

Sture Fjäder_verkkokäyttöPuheenjohtaja Sture Fjäder pitää toista aktiivimallia turhana. Vastikään voimaan tullutta malli tulee muuttaa niin että omaehtoinen työnhaku otetaan huomioon.

Valmisteilla oleva malli edellyttää työttömältä säännöllistä työnhakua ja siitä raportoimista työttömyysetuuden määräaikaisen menettämisen eli karenssin uhalla.

– Akava pitää omatoimisen työnhaun huomioimista keskeisenä ja olemme vaatineet, että se sisällytetään vuoden alussa voimaan tulleeseen aktiivimalliin. Valmisteilla oleva työnhaun aktiivimalli sen sijaan on seuraamuksiltaan liian ankara eikä sitä pitäisi viedä eteenpäin, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Valtiovarainministeriö arvioi, että työttömyysturvan aktiivimalli vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen.

–Lähtökohdan pitää luonnollisesti olla, että kaikissa tilanteissa aktiivisuus palkitsee enemmän kuin passiivisuus. Olemme saavuttaneet 70 prosentin työllisyysasteen, joka on hyvä asia. Meidän pitää pyrkiä parantamaan työllisyyttä edelleen ja tavoitella ainakin 75 prosentin työllisyysastetta. Hyvinvointivaltion perustan luovat työ ja yrittäminen, Fjäder jatkaa.

Aktiivimallissa työttömän aktiivisuus vaikuttaa työttömyysturvan tasoon. Jos työtön ei osoita laissa määriteltyä riittävää aktiivisuutta, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi. Työttömän velvollisuuksia ovat muun muassa työttömien haastattelut sekä aktiivimallin mukaisiin palveluihin osallistuminen.

Työttömät tarvitsevat monenlaisia valmiuksia pystyäkseen hakemaan uutta työtä eli myymään osaamistaan monipuolisesti. Palveluiden laatu ja saatavuus vaikuttavat siihen, miten työtön voi täyttää vaadittavat aktiivisuuden kriteerit.

– Aktiivimallista tulee työttömälle loukku ja oikeusturvaongelma, ellei tukena ole palveluita, joiden avulla työtön voi olla aktiivinen, hakea töitä ja parantaa eri tavoin mahdollisuuksiaan työllistyä, huomauttaa Akavan asiantuntija Ida Mielityinen.

– Työnhaun raportoinnin tulee olla työttömälle ja työvoimahallinnolle yksinkertaista. Tämän vuoksi raportointi tulee sisällyttää olemassa oleviin palveluihin ja käytäntöihin kuten määräaikaiskeskusteluihin, Mielityinen jatkaa.

Lisätietoja


Sture Fjäder, puheenjohtaja, 0400 609 717
 
Ida Mielityinen, asiantuntija, 050 594 0731






Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje