Uutiskirje
15.11.2013

Akavaaka-julkaisu ilmestynyt: korkeasti koulutetut paiskovat eniten ylitöitä

Akavaaka kansi

Korkeasti koulutetut tekevät enemmän ylityötä yksityisellä sektorilla ja kunnissa kuin muut palkansaajat – myös korvauksetta. Erityisesti johtajat ja ylimmät virkamiehet tekevät pitkää työviikkoa. Joka neljäs johtaja työskentelee vähintään 48 tuntia viikossa, kertoo äskettäin ilmestynyt Akavaaka-julkaisu.
 
Lisäksi Akavaa’sta käy ilmi, että korkeasti koulutettujen nuorten työttömyys lisääntyy nopeimmin. Korkeasti koulutetuilla on yhä pidempiä työttömyysjaksoja: vähintään joka viides korkeasti koulutettu työtön on ollut työttömänä yli vuoden. Akavaaka sisältää tietoja myös palkoista, verotuksesta ja koulutuksesta sekä antaa perustiedot akavalaisista.
 
Akavaaka on luettavissa osoitteessa www.akava.fi/akavaaka

”Ennen murskattiin puuta, nyt bittejä”

Akavapäivä Kajaani CSC Jukka-Pekka Partanen

Tämän viikon Akava-päivä Kajaanissa perehdytti Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin ja toimiston väen vauhdilla alueen ajankohtaiseen tilanteeseen. Kainuun seudulla on päästy voimakkaasta rakennemuutoksesta eteenpäin muun muassa vahvalla alueellisella yhteistyöllä ja avoimella asenteella.

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa vierailu Renforsin rannassa, CSC Tieteen tietotekniikan keskuksessa ja Kainuun ammattikorkeakoulussa. Johtaja Jukka-Pekka Partanen CSC Tieteen tietotekniikan keskuksesta (kuvassa) esitteli CSC:n konehallia Fjäderille. Supertietokoneet Sisu ja Taisto saivat nimensä paikallisen ala-asteen oppilaiden ehdotusten pohjalta.

>Akavalaisen artikkeliin

Suomen työmarkkinoiden toimivuus sai komissiolta kehuja

Euroopan komission talouspolitiikan äänen sävyssä on tapahtunut varovainen muutos. Suomi sai tuoreessa komission kasvuraportissa kehuja työmarkkinoiden toimivuudesta, kirjoittaa pääekonomisti Eugen Koev Akavalaisen artikkelissa.

Komissio antaa tunnustusta suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle toteamalla, että ”suomalaiset työmarkkinat toimivat yleisesti ottaen hyvin”. Tämä on paljon sanottu taholta, joka on talouspolitiikan suositusarsenaalissaan perinteisesti painottanut työmarkkinoiden sääntelyn purkamista.

>Akavalaisen artikkeliin

Suomalainen osaa erottaa työn ja vapaa-ajan

Stressikuva_Pariisin Mediateekki

Suomi erottuu edukseen EU-maiden työilmapiiriä vertailtaessa. Työpaikkojen avoin viestintä sekä taito pitää työ ja yksityiselämä erillään vähentävät suomalaisten stressintunnetta. Euroopan stressaantuneimpia ovat puolestaan ranskalaiset.

Psyconin konsultin Terhi Metsin mukaan töistä palautuminen on ensiarvoisen tärkeää.

– Kehitystä ei tapahdu, jos ei kuormiteta kunnolla, mutta tuloksia ei taas synny, jos ei ole aikaa palautua. Aivan kuten huippu-urheilijatkin rytmittävät tekemistään, Mets muistuttaa.

>Akavalaisen artikkeliin




Lääketieteen moniottelija ja ilopilleri

Marjo Renko

Viikon akavalainen Marjo Renko on todellinen lääketieteen moniottelija. Hän työskentelee lastenlääkärinä, opettajana ja tutkijana.  – Parasta on potilastyö ja sen näkeminen, että lapsi paranee, Renko sanoo.

>Viikon akavalainen

Tuumaamossa: It’s complicated

– Se alkaa usein viattomasti netissä ilmoitusten selailulla. Siihen voi ajaa pettymys nykyiseen suhteeseen tai suhteen loppuminen, kirjoittaa  tiedottaja Jaana Parkkola Tuumaamossa.

>Tuumaamoon

1.askel-hyvinvointijaksot nyt Facebookissa

1. askel Facebookissa

Tykkää 1.askeleesta Facebookissa ja saat kätevästi tuoreimmat uutiset, kuulumiset sekä ajankohtaista tietoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvistä asioista.

>1.askel Facebookissa

Jan Hoffman ja Sara Miettunen Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtajiksi

Akavan opiskelijoiden valtuuskunta on valinnut Jan Hoffmanin ja Sara Miettusen varapuheenjohtajiksi vuodelle 2014. Jouni Markkanen jatkaa kauttaa puheenjohtajana. Kokouksessa päätettiin myös Akavan opiskelijoiden tavoitteet vuonna 2015 käytäviin eduskuntavaaleihin.

>Tiedotteeseen