Uutiskirje
16.5.2014
päiväkodissaa09 kapea

Hallituksella vielä tilaisuus panostaa kasvuun ja työllisyyteen

Maan hallituksella on kesäkuussa käytävissä minihallitusneuvotteluissa vielä tilaisuus panostaa kasvuun ja työllisyyteen, Akava toteaa. Hallitus päättää pääministerin vaihtuessa niistä tarpeellisista kasvuinvestoinneista, joilla vahvistetaan Suomen mahdollisuuksia nousta tuottavuuskuopasta takaisin kestävän kasvun tielle. 

> Lue Akavan tiedote

Akava: Perhevapaalta töihin palaavan asemaa parannettava

Akava vaatii pikaista parannusta perhevapaalta töihin palaavien vanhempien asemaan. Perhevapailta palaavien vaikeudet työpaikoilla lisääntyvät vuosi vuodelta, ja asiaa on selvitetty työ- ja elinkeinoministeriön Perhevapaalta työhönpaluuta selvittäneessä työryhmässä. Työryhmä ei esitä palaavien asemaan parannuksia. Palkansaajakeskusjärjestöt jättivät työryhmän muistioon eriävän mielipiteen.
 
– Korkeasti koulutetuilla työntekijöillä on ollut töihin paluussa kasvavia ongelmia jo pitkään. Perhevapaalta tulleita työntekijöitä irtisanotaan heti töihin paluun jälkeen tai heidän työtehtäviään on häivytetty siten, että he joutuvat tyytymään asemaltaan, vaativuudeltaan tai palkkaukseltaan aikaisempaa vähemmän vaativiin töihin, kertoo Akavan vastaava lakimies Jaana Meklin.

> Lue Akavan tiedote

Eurovaalien ennakkoäänestys on alkanut - anna äänesi kuulua!

Ääniä Suomesta on palkansaajaliikkeen EU-kampanja, joka välittää EU-tietoa ja kannustaa äänestämään. Mukana ovat kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä ja lähes kaikki ammattiliitot.

Palkansaajan ääni ratkaisee! Ennakkoäänestyspäivät 14.–20.5., varsinainen vaalipäivä 25.5.

Työkone - testaa ketä sinä äänestäisit

Ääniä Suomesta Työkone

Ääniä Suomesta -kampanjan aluekiertue jatkuu

Kampanjan aluekiertue on lauantaina 17.5. Raumalla, maanantaina 19.5. Jyväskylässä, torstaina 22.5. Tampereella ja perjantaina 23.5. Vaasassa

> Tutustu aluekiertueen aikatauluun ja ohjelmaan www.aaniasuomesta.fi

Fjäder: Ammattikorkeakoulujen kurjistamisen on loputtava

Maan hallituksen on kiinnitettävä huomiota ammattikorkeakoulujen resursseihin ja toimintaedellytyksiin, vaatii Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Ammattikorkeakoulupäivillä.
 
– Viime aikoina on tuntunut siltä, että ammattikorkeakoulukysymykset eivät ole minkään puolueen tai yhdenkään poliitikon ykkösagendalla. Ammattikorkeakoulutetuilla on keskeinen ja vuosi vuodelta vahvistuva asema suomalaisilla työmarkkinoilla, joten hallitus ei voi sivuuttaa ammattikorkeakoulujen tärkeää roolia työllistymisessä ja Suomen menestystekijänä, Fjäder linjaa. 

> Lue Akavan tiedote

Akava vaatii EU:lta kestävää taloutta ympäristö- ja ilmastopolitiikalla

Akava kehottaa tulevia europarlamentaarikkoja edistämään nykyistä kestävämpää taloutta ympäristö- ja ilmastopolitiikalla. Euroopan unionin taloutta on vietävä kestävälle pohjalle ja ilmastositoumukset on toteutettava edistyksellisellä sekä vastuullisella energia- ja ilmastopolitiikalla.
 
Tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia on lisättävä puhtaaseen teknologiaan (cleantech) ja Suomen on säädettävä EU:n tavoitteet huomioon ottava ilmastolaki, jolla luodaan myös paremmat edellytykset elinkeinojen kehittymiselle.

– Kestävällä ympäristö- ja ilmastopolitiikalla luodaan uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia. Tätä kehitystä voidaan kannustaa myös tutkimus- ja tuotekehityshankkeita tukemalla, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder Akava-päivillä Turussa. 

> Lue Akavan tiedote

Turun valttina yritykset ja yliopistot

Akava-päivä Turku

Varsinais-Suomen alueen Akava-päivä järjestettiin Turussa 12. toukokuuta. Maan vanhimpana yliopistokaupunkina Turku rakentaa tulevaisuuttaan panostamalla koulutukseen ja tutkimustoimintaan.

> Lue Turun Akava-päivän artikkeli Akavalaisesta

Hyvät kirjastopalvelut yliopiston valtti

Maria Forsman

Viikon akavalaisen, johtavan tietoasiantuntijan Maria Forsmanin työhuoneen ikkunasta näkyy opiskelijoiden valoisa lukutila. Forsman oli opiskeluaikanaan innokas kirjastopalvelujen käyttäjä itsekin ja löysi sitä kautta työuransa. 

> Lue Viikon akavalainen

T&k-tavoitteet karkaamassa käsistä EU:ssa ja Suomessa

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on jo alkanut. Valittavan Euroopan parlamentin tulee näyttää EU:lle uusi suunta. Nimenomaan tulevaisuuden suunnan näyttämisessä väistyvä parlamentti on mielestäni alisuorittanut.

Mats Nyman

> Lue Mats Nymanin blogikirjoitus

Lomasuunnitelmia?

a-lomat

A-lomat omistaa mökkejä ja lomaosakkeita, joita se vuokraa akavalaisille. Se myös välittää muutamien ammattijärjestöjen lomaosakkeita, joita vuokrataan akavalaisille.

> Lue lisää A-lomat ry:n palveluista

Nyt haussa syksyn ja loppuvuoden 2014 perhejaksot

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT logo

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry järjestää tuettuja, työkykyä ja terveyttä edistäviä 1.askel-hyvinvointijaksoja työikäisille aikuisille ja heidän perheilleen.

Jaksoja toteutetaan suomalaisissa hotelleissa, lomakeskittymissä, terveyskylpylöissä ja urheiluopistoissa eri puolilla Suomea. Jaksoille haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä ja osallistumisesta maksetaan vain edullinen omavastuuosuus. Raha-automaattyhdistys tukee toimintaa.

> Lue lisää PHT ry:n palveluista