Uutiskirje
19.12.2014
joulukuva-raj- 2

Akava on entistä yhtenäisempi

Akavaa pidetään tulevaisuuden järjestönä. Jäsentensä edunvalvonnan lisäksi Akava toimii edistääkseen aidosti koko yhteiskunnan etua, kirjoittaa puheenjohtaja Sture Fjäder kolumnissaan.

> Lue Sture Fjäderin Puheenjohtajalta-kolumni


Komission työohjelma: joulupukit ja porot eivät käykään Brysselissä?

Jos Euroopan komission työohjelma olisi ollut joulujuhla akavalaisille, saisimme loistavia lahjoja, mutta olisimme pöydässä kuivin suin. Komission pukinkonttia kaivellessa käsi haroo tyhjää siinä, missä pitäisi olla työelämän laadun kehittäminen, kirjoittaa Markus Penttinen

EU-lippuja

> Lue Akavalaisen artikkeli


EU:n ja USA:n sopimus on kasvun ja työllisyyden asialla

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka vieraili kertomassa palkansaajakeskusjärjestöjen väelle ajankohtaiskuulumisia muun muassa Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille neuvoteltavan TTIP-sopimuksen tilanteesta. 

Lenita Toivakka Akavassa 05122014

> Lue Akavalaisen artikkeli


Vain ihminen pystyy eettisiin ratkaisuihin

Tämän vuosikymmenen avainsanana on teollinen vallankumous. Robotisaation oloissa on hyvä muistaa, että vain ihminen voi tehdä eettisiä valintoja. Kehittyneimmätkään koneet eivät siihen pysty, kirjoittaa Liisa Jaakonsaari Kohti parempaa Eurooppaa kolumnissaan. 

Liisa Jaakonsaari

> Lue Liisa Jaakonsaaren Kohti parempaa Eurooppaa -kolumni


Henkilöstöön panostaminen tuo ylivoimaista kilpailuetua

Työn tuottavuutta on tutkittu paljon ja työhyvinvoinnin mittauksessa ollaan edistyksellisiä. Tutkimustulokset osoittavat, että henkilöstöön panostamalla voidaan saavuttaa suuremmat kustannussäästöt kuin vähennysten avulla. 

> Lue Akavalaisen artikkeli 


Eläkekatto ei toisi hyvää palkansaajalle − päinvastoin

Eläkekatto nousee aika ajoin esiin, kun puhutaan suurista palkoista ja muhevista eläkkeistä. Tavallisen palkansaajan kannalta eläkekatto olisi kuitenkin haitallinen. Miksi? 

> Lue Akavalaisen artikkeli


Hyvä Joulumieli -keräys auttaa perheitä Suomessa

Akava on mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka auttaa vähävaraisia lapsiperheitä.

Lahjoituksilla hankitaan 70 euron arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.


Akava toivottaa hyvää joulua kaikille ja kannustaa jakamaan hyvää joulumieltä osallistumalla keräykseen.

> Lue lisää keräyksestä


Tuumaamo:

Vaikuttamisen vuosi

Vuosi lähenee loppuaan. Paljon on tapahtunut ja varmaan jäänyt tapahtumattakin.

PekkaPiispanen 200

> Lue Pekka Piispasen blogikirjoitus


Nuori kauppias uskoo yrittämiseen

Anna Härö

Nuorella yrittäjällä on into toteuttaa unelmaansa mutta jalat tukevasti maassa, sillä kauppahallikokemusta on kertynyt usealta vuodelta. Viikon akavalainen, kotieläintieteen opiskelija Anna Härö tarjoaa asiakkailleen eettisesti tuotettua lihaa.

> Lue Viikon akavalainen


Jouni Markkanen ETUC Youth Committeen hallitukseen

Jouni Markkanen on valittu eurooppalaisten palkansaajajärjestöjen keskusjärjestön nuorisojärjestön ETUC Youth Committeen hallitukseen Brysselissä järjestetyssä kokouksessa. Jouni Markkanen on Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja vuoden 2014 loppuun asti ja hän edustaa ETUC Youth Committeessa pohjoismaisia palkansaajakeskusjärjestöjä. Kausi kestää vuoden 2015 loppuun asti.

MarkkanenJouni200


Ajankohtaista liitoissa

> Lue Akava-yhteisön uutisia


Akava-päivät 2015

Kevään Akava-päivät tekevät Akavan hallitusohjelmatavoitteita tunnetuksi eri puolilla Suomea. Teemana on Työstä kasvua Suomeen.


Banneri Akava paivat 2015   130  mm x 90 mm


• 15.1. Kuopio, Pohjois-Savo
• 6.2. Joensuu, Pohjois-Karjala
• 9.2. Mikkeli, Etelä-Savo
• 12.2. Satakunta
• 12.3. Pohjois-Pohjanmaa
• 19.3. Keski-Suomi
• 7.5. Kajaani, Kainuu
• 22.5. Rovaniemi, Lappi
• 4.6. Kaakkois-Suomi

Ohjelmat ja ilmoittautumiset:
Akava-päivät 2015


Kohti kestävää työtä – osallistu koulutukseen

SAK, STTK ja Akava ovat tarttuneet työn kestävyyden haasteeseen. Keskusjärjestöt tuottavat koulutuksen, jolla tuetaan kestävää työntekoa parantamalla omia toimintatapoja ja yhteistoimintaa työpaikoilla sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden näkökulmista.

> Lue lisää 


Uutiskirje joulutauolle

Akavan uutiskirje jää joulutauolle ja palaa uusin uutisin tammikuussa 2015.