Uutiskirje
28.8.2015
Päiväkotimatka09

Työaikapankit on määriteltävä työaikalaissa

Akava kehottaa hallitusta viemään työaikapankit ripeästi työaikalakiin. Työaikapankeilla voidaan lisätä hallituksen sekä yritysten peräänkuuluttamaa työelämän joustavuutta ja työn tuottavuutta.

– Työaikapankeista hyötyvät sekä työnantaja että työntekijät. Työnantaja saa yhdessä sopien mahdollisuuden käyttää työvoimaa kiireen aikana ja työntekijä mahdollisuuden palautua. On molempien etu, että henkilöstöllä on riittävästi aikaa palautua tiiviistä työrupeamista. Kun työhyvinvointi paranee, myös tuottavuus lisääntyy, sanoo vastaava lakimies Jaana Meklin.

Töistä Kotiin06b

> Lue tiedote


Työaikapankista on hyötyä sekä työnantajalle että henkilöstölle

Erkki Mattilan työpaikka Sweco Industry Oy räätälöi työaikapankin vastaamaan tarpeitaan. Järjestelmä on tuonut toivottua joustoa vapaiden pitämiseen.

– Pankkivapaat ovat pidettävissä eri lailla kuin muut vapaat ja liukumat. Niitä voi suunnitella enemmän itse, kiittelee Mattila.

> Lue Akavalaisen artikkeli

Pienet yritykset näyttävät esimerkkiä työaikapankkien käytössä

Yli viidesosa Akavan barometrikyselyyn vastanneista luottamusmiehistä kertoi, että heidän työpaikallaan käytetään työaikapankkia. Ylempien Toimihenkilöiden YTN:n eli yksityisen sektorin luottamusmiehistä näin ilmoitti 25 prosenttia. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehistä vastaava osuus oli 21 prosenttia.

Barometrin perusteella pienimmät yritykset ja toisaalta suurimmat julkisen sektorin virastot ja laitokset ovat edelläkävijöitä työaikapankkien hyödyntämisessä.

> Lue Akavalaisen artikkeli

Euroopan ay-ykkönen Luca Visentini on pohjoismaisen mallin fani

Euroopan työntekijäkeskusjärjestö ETUC:in tuleva pääsihteeri Luca Visentini arvostaa pohjoismaista mallia. Hänen mielestään pohjoismainen ja italialainen neuvottelujärjestelmä muistuttavat toisiaan. Molempien alueiden työmarkkinajärjestelmä perustuu vuoropuheluun ja järjestöjen yhteistoimintaan.

Luca Visentini_2

> Lue Akavalaisen artikkeli

Viikon luku: Joka neljännessä YTN:n luottamusmiehen edustamassa yrityksessä käytetään työaikapankkia

Työaikapankki


Tuumaamo: Muistoja Pohjolasta

Nyt kun työuraa on käytännössä vain peruutuspeiliin katsoessa, muistelen menneitä. Olen näissä työmarkkinatöissä vieraillut parinkymmenen vuoden aikana kymmenissä kunnissa torjumassa lomautusaikeita. Seuraavassa muutamia mieleen jääneitä kohtauksia eri puolilta Suomea. Tarinat ovat tosia, mutta vastuun jätän lukijalle, kirjoittaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn järjestöpäällikkö Simo Kekki.

Simo Kekki 200x218

> Lue Simo Kekin blogikirjoitus


Osallistu Kunnon työn päivään!

Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta juhlitaan ihmisarvoista työtä, hyvää työelämää ja mahdollisuutta vaikuttaa sen kehittämiseen.

Tule mukaan ja kiitä silloin työkaveria, vietä reilu kahvitauko tai järjestä tempaus kunnon työn puolesta. Osallistu ja haasta!

Kunnon työn päivä banneri-236x126

> Lue lisää Kunnon työn päivästä

Kenelle Akava yrittäjäpalkinto?

Akavan yrittäjäpalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena ansioituneelle yrittäjälle tai ammatinharjoittajalle. Vapaamuotoiset ehdotukset pyydetään toimittamaan yrittäjäpalkintotyöryhmän sihteerille Anu Tuoviselle 18. syyskuuta mennessä.

> Lue lisää ja tee ehdotus

Suomen parasta kesätyönantajaa ehtii vielä ehdottaa!

Akavan opiskelijat etsii Suomen parasta kesätyönantajaa. Kilpailu järjestetään kahdeksannen kerran ja se on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Ehdotuksia voi antaa syyskuun loppuun saakka.

> Lue lisää ja tee ehdotus

Akava-päivät alkavat Jyväskylästä

Akava-päivät kiertävät Suomea jälleen syksyllä. Ensimmäisenä on vuorossa Jyväskylä. Tarkemmat tiedot päivittyvät lähiaikoina. Seuraa Akavan verkkosivuja ja uutiskirjettä!

> Lue lisää Akava-päivistä